Takaisin pääsivulle

Esittely

Olen 38-vuotias turkulainen kansanedustaja ja eduskunnan puhemies. Asun Varissuon lähiössä aviomieheni kanssa.  Muutin Turkuun Nivalasta, Pohjois-Pohjanmaalta syksyllä 2001, kun pääsin opiskelemaan englannin kääntämistä ja tulkkausta Turun yliopistoon. Koulutukseltani olen humanististen tieteiden kandidaatti. Sain huhtikuun 2011 eduskuntavaaleissa 4 873 ääntä ja minut valittiin ensimmäiselle kaudelle eduskuntaan. Minut valittiin toiselle kaudelle huhtikuussa 2015. Sain 5 583 ääntä. Kiitos äänestäjilleni luottamuksen osoituksesta; se merkitsee minulle paljon!

Vaalikaudella 2011-2014 toimin kansanedustajana seuraavissa tehtävissä:

• Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja
• Ulkoasiainvaliokunnan jäsen
• Valtiovarainvaliokunnan varajäsen
• Parlamenttienvälisen liiton (IPU) Suomen ryhmän johtokunnan puheenjohtaja
• Finnfundin hallintoneuvoston jäsen
• Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukunnan jäsen
• Eduskunnan eläinsuojelu-, AWEPA-, TULES-, ja Stroke-ryhmien jäsen
• Eduskunnan nuorten kansanedustajien kansainvälisen verkoston varapuheenjohtaja

Olen asunut ulkomailla kolmisen vuotta ja matkustelen aina kun vain voin. Muualla näkemäni ja kokemani myötä arvostan Suomea entistä enemmän: Suomi on hieno maa ja monet asiat ovat meillä loppujen lopuksi erittäin hyvin. Se ei tarkoita sitä etteikö parantamisen ja kehittämisen varaa olisi.

Kasvoin pienessä maalaiskylässä, jossa opin paljon yhteisöllisyydestä ja yhteisistä asioista huolehtimisesta. Minulle tärkeitä asioita ovat sotaveteraanien, vanhusten ja vammaisten tilanne ja tulevaisuus. Eläimistä, luonnosta ja ympäristöstä huolehtiminen on lähellä sydäntäni. Suomessa on hämmästyttävä määrä mitä moninaisempia sosiaalisia ongelmia, joihin tulee pureutua napakasti. Hyvinvointiyhteiskunnassa ei voi olla vain ottavia osapuolia, vaan jokaisen on kannettava kortensa kekoon sen ylläpitämiseksi. Yhteiskunnan turvaverkot ovat niitä hetkiä varten, jolloin tukea tarvitaan omille jaloilleen pääsemiseksi. Maahanmuuttoon ei tule suhtautua sinisilmäisesti. Meidän on voitava käsitellä avoimesti ja pragmaattisesti kaikkia niitä vaikutuksia, joita maahanmuutolla yhteiskuntaamme on.

Vapaa-ajallani nautin liikkumisesta: käyn kuntosalilla, ulkoilen ja pelaan sählyä ja sulkapalloa. Käyn mielelläni raveissa ja olen 3-vuotiaan lämminveriravuri Global Triggerin osaomistaja. Pidän elokuvista ja konsolipeleistä. Teatterissa käynti ja hyvä romaani ovat aina elämyksiä.

Liityin Perussuomalaisten jäseneksi, koska Perussuomalaiset haluaa työskennellä yhteisen hyvän eteen, kautta maan. Jokaiselle taustasta riippumatta kuuluu mahdollisuus käydä koulua, opiskella ja tehdä työtä. Yhteiskunnan on järjestettävä tarvittavat mekanismit, mutta vaiva on nähtävä ja työ tehtävä itse.

Kansalainen voi vaikuttaa yhteisiin asioihin äänestämällä, kannattamalla puoluetta liittymällä sen jäseneksi, lähtemällä puolueen toimintaan mukaan tai tekemällä noita kaikkia kolmea. Muistathan ainakin äänestää! Mikäli et käytä ääntäsi, olet antanut sen vaalien voittajalle. Kuulumisiani ja näkemyksiäni voit lukea blogistani. Lyhyempiä uutisia ja kommentteja löytyy Facebook-sivultani, jota seuraan päivittäin. Facebook-sivuani voi seurata ja sille voi kirjoittaa kuka tahansa. Käytän myös Twitteriä.

Poliitikot ovat olemassa kansaa varten, eikä päinvastoin. Jos sinulla on kysyttävää tai kommentoitavaa, ota yhteyttä! Puhelinnumeroni on 050 512 0789 ja sähköpostiosoitteeni maria.lohela@eduskunta.fi.

Puhemiehen sihteeri on Sirpa Tainio-Törrönen. Hän vastaa aikataulujeni koordinoinnista. Erityisavustajani on Timo Turja. Eduskunta-asioissa minua avustaa Alfred Leppänen. Tavoitat Sirpan, Timon tai Alfredin eduskunnan puhelinvaihteen kautta numerosta 09 4321 tai sähköpostitse. Kirjoita osoite muotoon etunimi.sukunimi@eduskunta.fi.

Galleria