Takaisin pääsivulle

05 toukokuu
2020

Hetkessä elämisen vaikeus

Eräs tuttavani seurasi jo alkuvuonna tarkkaan monista eri lähteistä koronaviruksen kehittymistä Kiinassa ja sen lähialueilla. Hän sanoi, että tuosta tulee vielä iso ongelma täällä Suomessa asti. Epäilin. Sanoin luottavani edelleen ihmisen kykyyn hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä. Sittemmin olen todennut tuntevani itseni nyt hölmöksi suhtautuessani niin ylimalkaisesti hänen arvioonsa. En toki ollut ainoa toivorikas, sillä pääministerimmekin tyrmäsi taudin leviämisen estämiseen kohdistuvat nopeat ja kovat rajoitustoimet ulkomailla spektaakkeleiksi, kunnes totuus lävähti myös hänen silmilleen.

Jäljellä on hiljalleen keskuudessamme kupliva epidemia, jonka kulkusuunnasta ja uudesta noususta ei voida olla varmoja. Maksun aikakin koittaa ennen pitkää. Talous ja yritysten tilanne eivät palaudu entiselleen tai edes sinne päin sormia napsauttamalla.

Koronan euromääräisille vaikutuksille voidaan antaa hintalappu, mutta ihmisen tuntemuksien edessä olemme neuvottomampia. Korona-ajan takia elämäämme tulleet rajoitukset ovat olleet suuri muutos. Linja on ollut erityisen tiukka riskiryhmään kuuluvien ja ikääntyneiden kohdalla. Se on ollut niin tiukka, että väistämättä mieleen tulee inhimillinen kestokyky, vaikka rajoitusten perustelut laajasti ymmärretäänkin. Jo ennestään monien vanhusten vaikeutuneet mahdollisuudet ylläpitää kontakteja toisiin ihmisiin ovat hankaloituneet entisestään. Yksin olo on miellyttävää silloin kun sen on valinnut. Yksinäisyys sen sijaan voi olla musertavaa.

Mitä sille voi tehdä? Yhteiskunnan keinot ovat rajalliset.

Lempirunoni on Jorge Luis Borgesin Hetkiä. Siinä on seuraavat säkeet:

Olen ollut niin kovin
järkevä ja tuottelias
joka minuutti,
ei niin, etteikö minulla
olisi ollut myös ilon hetkiä.

Mutta jos voisin palata takaisinpäin,
yrittäisin löytää vain hyviä hetkiä.
Siltä varalta, että ette tiedä,
elämä koostuu juuri niistä,
ainoastaan HETKISTÄ,
älä kadota tätä hetkeä.

Tunnen ikääntyneen rouvan Helsingissä. Hän asuu yksin eikä pääse ulos ilman apua. Sukulaiset asuvat kaukana. Eräänä koronapäivänä kaupan lupaamaa ruokatoimitusta ei tuotu ja rouvan kaappi oli aivan tyhjä. Hän soitti minulle. Hän tietää, että voi soittaa milloin vain.

Säntäilen usein milloin minkäkin perässä. Palaverista toiseen, tehtävästä toiseen. Huomaan, että pysähtyminen tuntuu hankalalta ja väärältä. Aina on kiire ja joku kesken, enkä taatusti ole tällaisine tuntemuksineni ainoa. Ajattelen silti, että minun pitäisi olla enemmän läsnä juuri siinä hetkessä, nähdä sen hyvät puolet ja pyrkiä auttamaan toisia ihmisiä. Hankalana hetkenä teko voi olla pelkkä yhteydenotto, sananen vastaan tullessa ja tiedustelu kuinka voit.

Minä ja perheenjäseneni emme ole nähneet meille niin rakasta mummua viikkoihin. Mummu asuu nyt Mäntykodissa. Olen nähnyt sieltä lähetettyjä valokuvia. Kuvissa on mummu, jonka kasvoilla on lämmin ja levollinen ilme. Haluan kiittää Mäntykodin henkilökuntaa. Ilman teitä noin ei olisi.

1 kommentti artikkeliin “Hetkessä elämisen vaikeus”

  1. Jani Heiska sanoo:

    Moikka tyylikkäälle nivalan tytölle mitäs olet mieltä höllenetyistä rajoituksista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *