Takaisin pääsivulle

16 maaliskuu
2018

Muistot talteen

En ole koskaan onnistunut pitämään päiväkirjaa. Olen aloittanut, montakin kertaa, ja siihen se on jäänyt. Pidän kirjoittamisesta ja lukemisesta, mutta tapahtumien dokumentoin

ti on tuntunut työläältä. Onneksi on Facebook, valokuvat, sähköposti ja sähköinen kalenteri. Ne palauttavat mieleen tapahtumia, tilanteita ja koettuja tunteitakin.

Elämä on ihanaa, joka päivä. Kohdalleni on osunut jokseenkin poikkeuksellinen ajanjakso, sillä olen saanut toimia kansanedustajana ja eduskunnan puhemiehenä. Erityisesti puhemiehen työ oli sisällöllisesti niin mielenkiintoista ja vaihtelevaa, että siihen on varmastikin syytä palata tarkemmin joskus myöhemmin. Parasta siinä oli ihmisten kohtaaminen kotimaassa ja ulkomailla.

Eduskunnan puhemies on toivottu vieras moniin tilaisuuksiin. Puhemiehen sihteerin ylläpitämän tilaston mukaan pidin itse puhemieskautenani ainakin 173 puhetta vaihtelevissa tapahtumissa. Pitämäni puheet vaihtelivat avaussanoista juhlapuheisiin, valtiovallan tervehdyksiin ja esitelmiin seminaareissa. Eniten puheita, 81 kappaletta, osui vuodelle 2017 mikä ei tietenkään ole mikään yllätys. Suomi 100 -juhlavuosi oli ainutlaatuinen kaiken tavoin.

Haluan saada mahdollisimman monta muistoa puhetilaisuuksista talteen itseäni ja miksei myös muita varten. Toivon, että jos joku löytää niistä kivan ajatuksen tai lauseen, sitä käytettäisiin edelleen.

Aloitan Helsingin Rintamanaiset ry:n 45-vuotisjuhlasta, jota vietettiin Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntasalissa 20.10.2015. Rintamanaisten juhla ei ollut ensimmäinen puhetilaisuuteni, mutta pidin sitä yhtenä arvokkaimmista tilaisuuksista, joissa sain olla mukana.

Tapasin yhdistyksen puheenjohtajana toimineen rouva Kaarina Peltolan hieman aiemmin Sotainvalidien Veljesliiton 75-vuotisjuhlissa, jolloin hän tiedusteli mahdollisuuttani pitää puhe. Lupauduin tietenkin ilomielin. Myöhemmin sain sähköpostitse lisää tietoa tapahtumasta. Sitä kuvattiin ennemminkin perhetapahtumaksi kuin jäykäksi juhlaksi. Yleisöä tulisi olemaan paikalla noin 100, josta noin puolet yhdistyksen jäseniä ja puolet muita vieraita järjestöistä, ministeriöistä ja Puolustusvoimista. Rintamanaisten keski-ikä oli tuolloin jo yli 90 vuotta, joten kaikkien yhdistysten jäsenten ei uskottu voivan saapua tilaisuuteen.

Alkumusiikin jälkeen kuulimme puheenjohtaja Peltolan tervehdyksen, Laulumiesten veteraanikuoron laulua ja kirkon puheenvuoron. Päätössanojen jälkeen kaikui Maamme-laulu.

Tervehdin Helsingin Rintamanaisia seuraavin sanoin:

Arvoisat Helsingin Rintamanaiset, hyvät juhlavieraat

Olen hyvin otettu siitä, että olette kutsuneet minut juhlapuhujaksi kauniiseen tilaisuuteenne.

Olen hyvin kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus olla läsnä aistimassa ja kokemassa tämä hieno hetki teidän seurassanne.

Onnittelen Helsingin Rintamanaisia 45 vuoden toimeliaasta työstä rintamanaisten puolesta, toisianne tukien, yhteisten kokemustenne viitoittamana.

Mummuni on 88-vuotias ja hän on minulle hyvin läheinen. Sota-aikaan hän oli nuori tyttö. Hän on kertonut minulle millä tavalla sota oli läsnä arjessa kotona Pohjois-Pohjanmaalla. Hän on kuvaillut sitä mitä näki, kuuli ja tunsi. Sota tuli lähelle jokaista suomalaista miestä, naista ja lasta. Moni tuon ajan tyttö puursi kodista huolehtien, usea nainen sotarintamalla asti: lottina, sairaanhoitajina, muonituksessa, työvelvollisena. Naisten tehtävät olivat erilaisia kuin miesten, mutta yhtä kaikki ne olivat raskaita, vaikeita tehtäviä, jotka oli hoidettava raskaina, vaikeina aikoina. Hoitamatta ei voinut jättää.

Istuin hiljattain mummuni vieressä sängyn laidalla. Pidettiin siinä vähän toisiamme kädestä. Mummuni käsissä näkyy suomalaisten naissukupolvien välinen matka. Mummuni kädet ovat nivelrikon vääntelemät ja kangistamat, mutta niiden otteessa on takana voimaa. Hänen käsiään on koetellut suomalaisen maaseudun naisen vuosikymmenien aikana tekemä kova fyysinen työ, jota tehtiin sisällä, ulkona, sateessa, paisteessa ja pakkasella. Päivästä toiseen. Arvaan, että monen rintamanaisen kädet ovat näyttäneet samalta. Uskon, että niissä on myös tismalleen tuota samaa lujuutta, jonka vain kova työ ja kokemus tuovat.

Minun käsilläni on toistaiseksi pääsääntöisesti vain naputeltu tietokoneen näppäimistöä ja hipelöity älypuhelinta. Tie, jonka suomalainen nainen on sota-ajan ja tämän päivän välillä kulkenut, on ollut pitkä ja siinä on ollut vastoinkäymisiäkin, mutta sillä on koko ajan menty sinnikkäästi eteenpäin.

Minä voin olla tällä hetkellä eduskunnan puhemies, toisena naisena tässä tehtävässä, koska aiemmat sukupolvet, minua ennen vaivaa nähneet ja vastuuta kantaneet naiset, ovat tasoittaneet tietäni. Suomen itsenäistymisen jälkeen ja myöhemmin seuranneina sotavuosina Suomi oli monelle rakas, mutta raskas paikka elää. Ihmiset eivät tuolloin nauttineet kaikesta siitä hyvästä, mitä tämän päivän nuoret pitävät jopa itsestäänselvyyksinä. Arkea eivät helpottaneet työkoneet, laitteet tai tekniset ratkaisut eikä kaupan hyllyltä saanut kaikkea mahdollista mitä mieleen saattoi juolahtaa. Yhteiskunta ei sännännyt heikkoina hetkinä avuksi palveluin tai tulonsiirroin. Yhteistyö, perheen, lähipiirin ja kyläyhteisön solidaarisuus oli se, joka nosti ja kantoi silloin kun vastoinkäymiset koettelivat eniten.

Olen onnekas, koska eduskunnan puhemiehenä pääsen monenlaisiintilaisuuksiin. Pääsen käyttämään puheenvuoroja erilaisille yleisöille. Voin kertoa mitä tunnen tai mitä olen mieltä jostakin asiasta. Valmistautuessani tätä tilaisuutta varten mietin pitkään ja hartaasti mikä on se sanoma, jonka toivon teille viestittäväni.

Ajattelin, että minun ei ole tarpeen kerrata historiaa, niin tärkeää kuin se onkin. Päätin toimia siten kuin sydämeni minulle sanoo.

Haluan käyttää tämän tilaisuuden voidakseni kiittää teitä, rintamanaiset, siitä mitä olette tehneet mahdollistaaksenne omalta osaltanne sen mitä ympärillämme on tänään. Kiitän teitä, perheitänne ja läheisiänne rohkeudesta, lujuudesta ja peräänantamattomuudesta niinä hetkinä, kun meille niin kallisarvoista isänmaata uhattiin. Kiitän järjestötyön tekijöitä ja jatkajia perinteen ja muistojen vaalimisesta, jotta menneet uhraukset eivät unohtuisi nuoremmiltakaan sukupolvilta.

Menneisyyteen emme voi palata, mutta sinne katsomisessa ei ole mitään pahaa. Joihinkin nykyhetken ongelmiin ja kysymyksiin voimme löytää neuvoja jo käytännössä koetelluista tavoista. Jos jotakin voisin menneisyydestä ammentaa elämän evääksi tähän päivään, se olisi sodan kokeneiden nöyryys tosiasioiden edessä. Ylitsepääsemättömiltä tuntuvat vaikeudet kohdattiin. Varmasti usein pelotti ja huolestutti, mutta periksi ei annettu. Sitä samaa taistelutahtoa suomalaiset kautta linjan tarvitsisivat nyt, kun turvallisuudentunteemme ja luottamuksemme tulevaisuuteen heiluu huonon taloustilanteen ja työttömyyden pahentuessa. Yhdessä me olemme selvinneet ja se onnistuu jatkossakin, mutta siihen tarvitaan jokaisen osallistumista ja vastuunkantoa omien kykyjensä mukaan. Siten, kuin suomalaiset ovat aiemminkin toimineet. Siten, kuin teidän esimerkkinne on meitä opastanut.

1 kommentti artikkeliin “Muistot talteen”

  1. Jani Heiska Nivala sanoo:

    Aurinkoisia kevätpäiviä nivalan tytölle halaukset<3 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *