Takaisin pääsivulle

05 joulukuu
2015

”Oikeus tietää. Oikeus sanoa.”

Puhuin 4.12.2015 painovapauden 250-vuotisjuhlavuoden käynnistävässä seminaarissa pääsääntöisesti seuraavaa:

Hyvät kuulijat

Tietämisen vapauden päivä kuulostaa kauniilta ja hyvin arvokkaalta. Olen hyvin otettu ja onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus olla täällä tänään puhumassa ja keskustelemassa.

Tämä seminaari on erittäin ajankohtainen, vaikka sen innoittajana toiminut henkilö siellä taustalla onkin melko kaukana historiassa, 250 vuoden takana.  Itse asiassa aihe sellaisenaan on kuitenkin täysin ajaton. Tietäminen ja sanominen eivät käsittääkseni voi koskaan olla epämuodikkaita asioita, kun on puhe yhteiskunnasta ja sen ohjaamisesta kansalaisten edun mukaiseen suuntaan. Ja se tekee päivän puheenaiheesta tavattoman mielenkiintoisen.

Painovapauden juhlavuoden logossa on kaksi iskulauseenomaista minimalistista lausetta:

Oikeus tietää. Oikeus sanoa.

Mitä nämä lyhyet toteamukset tarkoittavat tänä päivänä, tällaisena aikana. Siinä onkin pohtimista tarpeekseen.

Jos menemme ajassa taaksepäin tuon neljännesvuosituhannen, törmäämme siellä nuoreen kokkolalaiseen kirkkoherraan. Hän oli Anders Chydenius, aikansa rohkea ja toimelias nuorimies, tuottelias ja hyvin luovaan ja käytännönläheiseen ajatteluun kykenevä henkilö.

Hänellä oli rohkea ote kynästä ja kirkas ajatus siitä, että yhteiskunnallisten asioiden hoitoon on annettava näkemyksensä, jos ja kun sellaisen kerran sattuu omaamaan. Ihmisten, säätyjen välisiin eroihin, tuli hänen näkemyksensä mukaan puuttua. Hän oli aikansa vaikuttaja, jonka merkitys kirkastui jälkipolville huomattavan jälkijättöisesti.

1700-luvun puolivälissä demokratia ei ollut mitenkään erityisessä muodissa saati millään lailla kiinnostava aihe. Anders Chydenius seurasi kuitenkin tarkalla silmällä työväen asemaa. Hänen terävä kynänsä kirjasi ylös hänen työväestöön kohdistamansa ja analyyseihin perustuvat havaintonsa siitä, että työväki oli yhteiskunnallisesti perin turvaton ilman valtiollisia oikeuksia.

Aateliston, papiston, porvariston ja talonpoikien paikka yhteiskunnassa oli kuin annettu tosiasia. Sellaisena se oli pysyvä, koska näin nyt vaan oli. Kunnes alettiin käyttää kynää. Asiaa voi kuvata tutulla vertauksella: ”Jos annat barbaarille miekan, niin hän huitoo kuoliaaksi muutamia kymmeniä ympäriltään kerralla. Mutta jos annat barbaarille kynän, hän tappaa kokonaisia kansakuntia.”

Voidaanko tästä siis päätellä, että tuon sanoja ymmärsi hyvin, että kirjoitustaito, painovapaus ja sananvapaus merkitsevät yhtä aikaa sekä uhkaa että mahdollisuutta?

Chydenius sai poliittisessa työssään huomata että yhteiskuntaa on tuuletettava vanhoillisista ajatuksista, jotta uudistuksia saataisiin aikaan. Hänellä oli tähän keino: yhteiskunnassa oli lisättävä poliittista ymmärrystä. Chydeniuksella ei ollut mielessään käyttää aseenaan miekkaa, vaan työkalukseen hän otti ajatuksen painovapaudesta.

Tänään voimme hiukan jopa hymyillä eräälle yksityiskohdalle Chydeniuksen historiassa, sillä se ei ole millään muotoa tavaton tai vanhentunut nykyäänkään. Chydenius oli jäsenenä painovapautta käsittelevässä valiokunnassa. Siellä hän urakoi hartiavoimin talven vuosien 1765 ja 1766 välillä. Keväällä valiokunta ehdotti että valtiopäivämuistiot, asiakirjat sekä pöytäkirjat saatettaisiin julkisiksi. Näiden tietojen tulisi olla avoimia.

Me edelleenkin vannomme tuon samaisen avoimuuden nimiin ja puhumme siitä paljon. Vetoamme siihen usein ja peräänkuulutamme toistuvasti lisää avoimuutta. Teemme näin jopa päivittäin. Auringon alla ei siis ole tältä osin mitään uutta.

Monet epäkohdat, joita Chydenius yhteiskunnallisessa vaikuttamisessaan nosti esille, eivät juurikaan kiinnostaneet porvaristoa tai säätyläisiä. Heissä demokratia herätti mielenkiintoa vain siinä tapauksessa, että se jollain tapaa kosketti heitä itseään tai heidän etujaan. Chydeniuksen työ talonpoikien ja työväen yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi ja kohtuullistamiseksi sivuutettiin ilman sen kummempaa kannatusta.

Eli keskustelu oli jo tuolloin hyvin samankaltaista, kuin se on nykyisinkin. Terminologia on vain muuttunut. Tänään puhutaan eriarvoistumisesta, polarisaatiosta ja vastakkainasettelusta. Sanapaini lienee siis täysin ajatonta. Sitä ilmeisesti tullaan käymään maailman loppuun saakka, kaikkialla siellä missä ihmiset yhteiskuntiaan rakentavat ja niitä kehittävät.

Anders Chydeniusta tekee kyllä hieman mieli ihan vain avoimesti ihastella, ihmetellä, taivastellakin. Kuinka Sotkamoon syntynyt ja Kuusamossa kasvanut nuorimies kykenikään olemaan niin laaja-alainen vaikuttaja.

Kokkola, joka oli Chydeniuksen kotiseutu hänen myöhemmän elämänsä ajan, ei ollut mikään maailman metropoli – silloin tai nykyään. Mutta niin vain ajan vahvat eurooppalaiset vaikutteet tavoittivat tuon nuoren miehen, hänen opiskeluun ja itsensä sivistämiseen panostamisen kautta. Hänen taloutta koskevat mannereurooppalaiset esikuvansa sekä aatteet ranskasta ruotsiksi käännettyinä kirjoituksina innostivat hänet taloustieteisiin. Eurooppalainen liberalismi levisi multavaan maahan Pohjolankin perukoilla.

Chydenius oli aikaansa edellä taloustieteilijänä ja silloisen rahapolitiikan arvostelijana. Hän toimi pappina ja lääkärinä. Hän edisti rokotuksen yleistymistä isorokkoa vastaan ja paransi potilaita silmäkirurgialla.

Hän oli siis hyvin erikoinen ja monialainen aikalainen, melkoinen osaaja. Mutta kuten todettua, miehen elämäntyön arvo huomattiin tietenkin vasta noin puoli vuosisataa hänen kuolemansa jälkeen. Tämä lienee edelleenkin pioneerien ja visionäärien kohtalo asiassa kuin asiassa.

Siteeraan Anders Chydeniuksen kirjaa Kansallinen voitto, vuodelta 1765:

”Jokainen etsii parastaan. Tämä taipumus on niin luonnollinen ja tarpeellinen, että kaikki yhdyskunnat, jotka ovat koko maailmassa, perustuvat siihen; muuten ei olisi lakeja, rangaistuksia eikä palkintoja, ja koko ihmiskunta lyhyessä ajassa kokonaan häviäisi. Siitä työstä aina parhaiten maksetaan, jolla on suurin arvo, ja sitä mieluimmin haetaan, mistä parhaiten maksetaan.”

Joku voisi sanoa, että teksti muistuttaa ällistyttävällä tavalla vaikkapa jonkin suomalaisen hallituksen ohjelmaa.

Jotakuta tämän päivän yhteiskunnallista vaikuttajaa, poliitikkoa tai johtajaa tullaan pitämään uudistajana ja ajattelijana 250 vuoden kuluttua.

Kuka tämän päivän tekijöistä voisi olla sellainen henkilö, joka kykenisi saattamaan alulle suhteellisesti katsoen yhtä merkityksellisiä ja kattavia yhteiskunnallisia muutoksia, demokratiakehitystä tai painovapauteen verrattavia uudistuksia yhtä hyödyllisesti?

Dynamiikka kansallisvaltioiden välillä globaalissa maailmassa on aivan eri tavararyhmää, kuin mitä se oli jähmeässä valtiollisessa sääty-yhteiskunnassa 1700-luvun puolivälissä. Syntyykö tässä ajassa sellaisia yhteiskunnallisia perustavaa laatua olevia uudistuksia, joita tänään juhlistamme? Saammeko aikaan tänä vuonna, ensi vuonna tai lähitulevaisuudessa jonkin sellaisen lain tai asetuksen, josta iloittaisiin henkilön nimellä, hänen aikaansaannoksenaan 250 vuoden päästä?

Vai onko jokin muu, ei niinkään lainsäädännön parissa työtään tekevä, aivan erityinen henkilö juuri nyt elossa ja olemassa? Onko hänen aikaansaannoksensa välineenä laukuissamme, taskuissamme, puhelimissamme ja pöydillämme? Jos ajattelemme mukanamme ympäri vuorokauden kulkevaa tekniikkaa ja viestintävälineitä, niiden myötä tietämisen vapaus on jo sellaisissa sfääreissä, ettei Sotkamossa syntynyt kirkkoherra olisi neljännesvuosisata sitten sellaista kyennyt mitenkään kuvittelemaan. Tiedon avoimuus on jo lähes hallitsemattomalla tasolla, koska kaikki ihmiskunnan tuottama tieto on jokaisen ulottuvilla taskussamme ja ruutujen näppäimistöillä. Ja tiedon määrä kasvaa eksponentiaalisesti, joka hetki.

Oikeutemme tietää ja oikeutemme sanoa etenee ja lisääntyy elektronin nopeudella. En voi välttyä joskus miettimistä sen erilaisia vaikutuksia maailmankuvaamme ja käsitykseemme joko ihan lähellä tai kaukana tapahtuvista yksityiskohdista. Onko meille syntynyt kaiken saamamme informaation myötä jo tietämisen harha, luulo ja käsitys siitä, että todellakin tiedämme kaiken? Samanaikaisesti ajatuksemme tietämisestä vaikuttaa vapauttavan meidät sanomaan siitä ihan mitä tahansa, käytännössä milloin tahansa. Jokainen meistä voi nimittäin toteuttaa vapauttaan osallistua ja kommentoida mitä tahansa ja suuri piirtein miten tahansa verkon ja erityisesti sosiaalisen median kautta.

Perinteisesti kustantajat ja kustannustalot sekä media ovat olleet kirjaimellisesti painovapauden portinvartijoita. Se, kenellä oli varaa, saattoi aluksi kantaa ne kustannukset, joita painamisesta, tiedon levittämisestä ja kirjojen markkinoinnista syntyi. Kustantajilla oli valta ja mahdollisuudet vetää rajat siihen mitä painettiin ja mikä sivuutettiin.

Nyt on kaikki toisin mitä tulee sanan ”painonvapaus” alkuperäiseen ideaan. Painokoneet tuskin kokonaan vaikenevat, mutta yhä enenevässä määrin kaikenlainen kirjallisuus siirtyy digitaaliseen muotoon. Tämä koskee siis myös yksityishenkilöiden sanoiksi puettuja havaintoja ja kokemuksia tapahtumista, yhteiskunnallisista muutoksista ja elämästä. Vaalittu avoimuuden periaate on vapaaehtoisesti ulotettu koskemaan asioita, joita sen ei välttämättä olisi mitään syytä koskea. Saamme tietää asioita, joita meidän ei välttämättä tarvitsisi tietää.

Tietämisen vapauden päivä, joka aloittaa Pohjoismaisen julkisuusperiaatteen 250-juhlavuoden, on mielestäni erittäin tervetullut ja ajankohtaisuudessaan häkellyttävä. Globalisaation edettyä sitten Chydeniuksen tähän päivään, saatamme vain todeta, että koko maailmassa monet samat asiat ovat edelleen ajankohtaisia, kuin 250 vuotta sitten. Yhteiskunnallinen ja poliittinen demokratia tarvitsevat puolustajaansa kipeämmin kuin koskaan.

Mitä meidän kuuluisi tai mitä voisimme tänään tehdä Anders Chydeniuksen viitoittamalla tiellä? Lukutaidon ja sensuroimattoman tiedon, koulutuksen ja demokratian keinoin on maailmassa tehtävää vielä kuormakaupalla. Länsimaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa alamme jo olla edellä mainitun janan toisessa päässä, sillä meillä on lähes kaikki maailman tieto käsissämme. Kuinka sitä tulee ja kannattaa käyttää ja miten? Olemme aivan uuden tehtävän edessä, sillä meidän tulisi osata ja oppia erottamaan tietämisen arvoinen tieto toissijaisesta, arvottomasta, tarkoitushakuisesta tai tahallisesti väärästä tiedosta.

Toisaalta maailmassa on yhteiskuntia, joissa tiedonsaantia on rajoitettu sukupuolen, etnisen taustan tai yleisen vallankäytön vuoksi. Se on väärin. Me tässä salissa emme varmasti hyväksy asiaa, mutta niin tapahtuu silti.

Omassa yltäkylläisessä maailmassamme me olemme jo törmänneet tiedon paljoudesta syntyneisiin ongelmiin. Jatkossa tiedon kyseenalaistamisen taito voikin olla yksi tulevaisuutemme demokratian haaste.

Tässä palaan takaisin Anders Chydeniukseen: jotta nykymaailmassa pärjää, lienee hyvä hallita samat alat, jotka hänen esittelyssään yleensä aina listataan: meidän jokaisen tulisi hallita käsikätevän maamiehen, valistusajattelijan, papin, poliitikon ja taloustieteen perusteet. Meidän tulisi osata ajaa elinkeinonvapautta, puolustaa uskonnonvapautta sekä työväestön oikeuksia ja sallia lehdistölle sen vapaudet.

Kyllä näin laaja-alaisista aineksista saa mehevää keskustelua aikaiseksi, josta käsittääkseni riittää tulevaisuuteen aina ajankohtaista puhetta, puolesta ja vastaan. Eduskunnassakin tästä kaikesta ja monesta muusta riittää taatusti keskustelua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *