Takaisin pääsivulle

20 lokakuu
2015

Kiitos rintamanaisille

Puhuin Helsingin Rintamanaiset ry:n 45-vuotisjuhlassa Helsingissä 20.10.2015 seuraavaa:

Arvoisat Helsingin Rintamanaiset, hyvät juhlavieraat

Olen hyvin otettu siitä, että olette kutsuneet minut juhlapuhujaksi kauniiseen tilaisuuteenne.

Olen hyvin kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus olla läsnä aistimassa ja kokemassa tämä hieno hetki teidän seurassanne.

Onnittelen Helsingin Rintamanaisia 45 vuoden toimeliaasta työstä rintamanaisten puolesta, toisianne tukien, yhteisten kokemustenne viitoittamana.

Mummuni on 88-vuotias ja hän on minulle hyvin läheinen. Sota-aikaan hän oli nuori tyttö. Hän on kertonut minulle millä tavalla sota oli läsnä arjessa kotona Pohjois-Pohjanmaalla. Hän on kuvaillut sitä mitä näki, kuuli ja tunsi. Sota tuli lähelle jokaista suomalaista miestä, naista ja lasta. Moni tuon ajan tyttö puursi kodista huolehtien, usea nainen sotarintamalla asti: lottina, sairaanhoitajina, muonituksessa, työvelvollisena. Naisen tehtävät olivat erilaisia kuin miesten, mutta yhtä kaikki ne olivat raskaita, vaikeita tehtäviä, jotka oli hoidettava raskaina, vaikeina aikoina. Hoitamatta ei voinut jättää.

Istuin hiljattain mummuni vieressä sängyn laidalla. Pidettiin siinä vähän toisiamme kädestä. Pidettiin käsiä lähekkäin. Mummuni käsissä näkyy suomalaisten naissukupolvien välinen matka. Mummuni kädet ovat nivelrikon vääntelemät ja kangistamat, mutta niiden otteessa on takana voimaa. Hänen käsiään on koetellut suomalaisen maaseudun naisen vuosikymmenien aikana tekemä kova fyysinen työ, jota tehtiin sisällä, ulkona, sateessa, paisteessa ja pakkasella. Päivästä toiseen. Arvaan, että monen rintamanaisen kädet ovat näyttäneet samalta. Uskon, että niissä on myös tismalleen tuota samaa lujuutta, jonka vain kova työ ja kokemus tuovat.

Minun käsilläni on toistaiseksi pääsääntöisesti vain naputeltu tietokoneen näppäimistöä ja hipelöity älypuhelinta. Tie, jonka suomalainen nainen on sota-ajan ja tämän päivän välillä kulkenut, on ollut pitkä ja siinä on ollut vastoinkäymisiäkin, mutta sillä on koko ajan menty sinnikkäästi eteenpäin.

Minä voin olla tällä hetkellä eduskunnan puhemies, toisena naisena tässä tehtävässä, koska aiemmat sukupolvet, minua ennen vaivaa nähneet ja vastuuta kantaneet naiset, ovat tasoittaneet tietäni. Suomen itsenäistymisen jälkeen ja myöhemmin seuranneina sotavuosina Suomi oli monelle rakas, mutta raskas paikka elää. Ihmiset tuolloin eivät nauttineet kaikesta siitä hyvästä, mitä tämän päivän nuoret pitävät jopa itsestäänselvyyksinä. Arkea eivät silloin helpottaneet työkoneet, laitteet tai tekniset ratkaisut eikä kaupan hyllyltä saanut kaikkea mahdollista mitä mieleen saattoikin juolahtaa. Yhteiskunta ei sännännyt heikkoina hetkinä avuksi palveluin tai tulonsiirroin. Yhteistyö, perheen, lähipiirin ja kyläyhteisön solidaarisuus oli se, joka nosti ja kantoi silloin kun vastoinkäymiset koettelivat eniten.

Olen onnekas, koska eduskunnan puhemiehenä pääsen ääneen monenlaisissa tilaisuuksissa. Pääsen käyttämään puheenvuoroja erilaisille yleisöille. Voin kertoa mitä tunnen tai mitä olen mieltä jostakin asiasta. Valmistautuessani tätä tilaisuutta varten mietin pitkään ja hartaasti mikä on se sanoma, jonka toivon teille viestittäväni.

Ajattelin, että minun ei ole tarpeen kerrata teille historiaa, niin tärkeää kuin se onkin. Päätin toimia siten kuin sydämeni minulle sanoo.

Haluan käyttää tämän tilaisuuden voidakseni kiittää teitä, rintamanaiset, siitä mitä olette tehneet mahdollistaaksenne omalta osaltanne sen mitä ympärillämme on tänään. Kiitän teitä, perheitänne ja läheisiänne rohkeudesta, lujuudesta ja peräänantamattomuudesta niinä hetkinä, kun meille niin kallisarvoista isänmaata uhattiin. Kiitän järjestötyön tekijöitä ja jatkajia perinteen ja muistojen vaalimisesta, jotta menneet uhraukset eivät unohtuisi nuoremmiltakaan sukupolvilta.

Menneisyyteen emme voi palata, mutta sinne katsomisessa ei ole mitään pahaa. Joihinkin nykyhetken ongelmiin ja kysymyksiin voimme löytää neuvoja jo käytännössä koetelluista tavoista. Jos jotakin voisin menneisyydestä ammentaa elämän evääksi tähän päivään, se olisi sodan kokeneiden nöyryys tosiasioiden edessä. Ylitsepääsemättömiltä tuntuvat vaikeudet kohdattiin. Varmasti usein pelotti ja huolestutti, mutta periksi ei annettu. Sitä samaa taistelutahtoa suomalaiset kautta linjan tarvitsisivat nyt, kun turvallisuudentunteemme ja luottamuksemme tulevaisuuteen heiluu huonon taloustilanteen ja työttömyyden pahentuessa. Yhdessä me olemme selvinneet ja se onnistuu jatkossakin, mutta siihen tarvitaan jokaisen osallistumista ja vastuunkantoa omien kykyjensä mukaan. Siten, kuin suomalaiset ovat aiemminkin toimineet. Siten, kuin teidän esimerkkinne on meitä opastanut.

2 kommenttia artikkeliin “Kiitos rintamanaisille”

  1. Kaj Lindroos kirjoitti:

    Mites tämän esimerkin siirtäisi tuleville polville…

  2. Pettynyt kirjoitti:

    Laitetaas nyt palautetta. Ilmoitan vain tässä julkisesti, että palaan nukkuvien äänestäjäksi, kun ainoa vaihtoehto ei ollutkaan mikään vaihtoehto.

    Suomeen lappaa porukkaa rajat auki ja sinäkin vain kirjoittelet jostain rintamanaisista. Ainoa tyyppi, joka yritti tehdä asialle jotain erotettiin puolueesta.
    Hyvästi vaan persut, sitä saa mitä tilaa. Näen jo etukäteen painajaisia vihreiden murskaavasta vaalivoitosta seuraavissa vaaleissa, mutta ainakaan minä en ole syyllistynyt äänestämään niitä. Persuja äänestin ja nimenomaan sinua. Nyt voi todeta, että ei olisi kannattanut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *