Takaisin pääsivulle

25 tammikuu
2014

Yrittäminen helpommaksi

Maanantaina 13.1. pääministeri Jyrki Katainen järjesti hallituksen työpajan, jossa pohdittiin Suomen menestymisen mahdollisuuksia. Keskiviikkona 15.1. oli vuorossa teollisuusministeri Jan Vapaavuoren selkärankaseminaari, joka ruoti teollisuuden tilaa. Viime elokuussa oltiin laajalla osallistujakunnalla ideoimassa Heurekassa. Eri kokoonpanoilla on ruodittu, pohdittu ja mietitty istuvan hallituksen aikana lukuisia kertoja mitä ja missä on vikaa, kun maamme talouden tila ja toimeliaisuus ei vaan kohene. Jotain on tehty väärin.

Pääministeri Katainen löysi suomalaisten vahvuudeksi kokeilunhalun, mutta vikaa Suomessa vallitsevasta negatiivisesta ajattelusta, joka tuhoaa ideat jo alkuunsa, sekä ylhäältä päin tapahtuvasta sanelusta. Näihin päätelmiin voi yhtyä.

Kataisen johtaman hallituksen tehtävä on luoda edellytykset kansalaisten toimeliaisuudelle, kokeiluille ja ideoille. Järjestelmämme on tällä hetkellä auttamattomasti liian kankea ja hidas ja on omiaan tukahduttamaan ihmisten yritteliäisyyttä. Joissain tapauksissa byrokratia, työllistämisen kalleus ja yrittämiseen sisältyvät riskit esimerkiksi perustoimeentulon osalta syövät aktiivisuutta. Ohjailu ja hallinto nujertavat luovuuden.

Koko kuluvan hallituskauden ajan perussuomalaiset on toistuvasti varjobudjeteissaan ja muissa kannanotoissaan tuonut esille ajatuksia yritteliäisyyden edistämiseksi maassamme. Konkurssilainsäädännön uudistaminen on yksi esittämämme konkreettinen esimerkki oikeudesta epäonnistua, mitä pääministeri Katainenkin maanantain työpajan jälkeen peräänkuulutti.

Yrittämiseen kuuluu mahdollisuus onnistua, mutta myös tietty riski. Riski ei voi kuitenkaan tarkoittaa samaa kuin yrittäjän koko elämän tuhoutuminen, jos liiketoiminta ei onnistukaan. Oikeus epäonnistua ja yrittää uudelleen kuuluu myös yrittäjille.

Työnteon on oltava aina kannattavampaa kuin sosiaalituilla elämisen ja työllistämisen helpompaa. Suomen perusrungon muodostavat monella tapaa pk-yrittäjät, isojen kansainvälisten yritysten merkitystä mitenkään aliarvioimatta. Hallituksen toimet ovat kuitenkin hyödyttäneet pääasiassa vain viimeksi mainittuja ja hallituksen selvityksissä ja seminaareissa pääsevät ääneen herlinit, ollilat, vartiaiset, ay-johto ja muu eliitti, vaikka alle 10 työntekijän yritykset muodostavat yli 93 % kaikista Suomen yrityksistä.

Juuri voimaan tullut mahdollisuus ansaita työllä hieman extraa sosiaaliturvaa menettämättä on oikea askel ihmisten aktiivisuuden lisäämiseksi. Odotan hallitukselta lisää toimia. Perussuomalaisten ideat ovat vapaasti käytettävissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *