Takaisin pääsivulle

19 tammikuu
2014

Yleistä mädännäisyyttä

Vallan vahtikoira media pitää suomalaiset kartalla eliitin, erityisesti poliittisen eliitin, tekemisistä ja samanaikaisesti eliitin herran nuhteessa ja uusien paljastusten pelossa. Tänä päivänä huhut ja tiedot leviävät salamannopeasti, nimettömästikin, sosiaalisen median, kännyköiden ja sähköpostin kautta joko viesteinä tai kuvina. Elämme paljastusten aikakautta, eikä sen päättymistä ole näköpiirissä.

Koko maailman mittakaavassa hyvin pienessä maassamme on pienet piirit. Näin se on aina ollut. Pienissä piireissä yhteiskunnallisesti merkittävät tehtävät ovat aina olleet haluttua tavaraa piirien jäsenten keskuudessa. Politiikassa sekä kuntien ja yhteisöjen johtoportaissa on ollut vallalla yhteisymmärryksessä sovittu käytäntö, että erilaiset johtopaikat läänitetään poliittisille puolueille joko kunnallis- tai eduskuntavaalien tuloksien mukaan. Sulle-mulle-järjestely on toiminut varsin hyvin, kun kolme isoa ja perinteistä poliittista toimijaa, eli sdp, kokoomus ja keskusta ovat saaneet suhmuroida vuosikaudet mielensä mukaan kunkin ollessa vuorollaan keulapaikalla. Kolmen suuren hegemonia on ollut niin luja, että oikeastaan vain muutamassa isossa kaupungissa osingolle on pitänyt päästää vihreät. He ovat kyenneet maalaiselämää kurmuuttavalla ideologiallaan imemään kaupungeissa riittävästi kannatuspohjaa cityliberaaleista äänestäjistä. Hallitusneuvottelujen vuoksi jonkin verran köyttä ovat saaneet myös varjoista tähyilevät puolueet kuten vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit, jotka ovat saaneet muutamia jäsenkirjojaan kivoihin, hyväpalkkaisiin hommiin. Tätä kaikkea kutsutaan maan tavaksi.

Työn haussa poliittisen jäsenkirjan ei pidä olla este, mutta sen ei pitäisi olla peruste. On ymmärrettävää, että demokraattisten vaalien kautta tehtäviinsä valitut, kuten kansanedustajat, mepit ja ministerit hakevat avustajikseen, eli lähimmiksi työpareikseen, osaavia henkilöitä omasta poliittisesta viiteryhmästään. Yhteistyössä tarvitaan ehdottomasti luottamusta. Luottamus rakentuu monista palasista, eikä niistä vähin politiikan parissa työskennellessä ole se, että työkaveri katsoo poliittisten tavoitteiden osalta samaan suuntaan.

Tilanne on toinen, kun näennäisesti avoimeen tehtävään voi pyrkiä kuka tahansa muodolliset pätevyysvaatimukset täyttävä tai ne jopa reilusti ylittävä, mutta joka joutuu väistymään, koska ei edusta oikeaa puoluetta – tai koska ei edusta mitään puoluetta.

Poliittiset virkanimitykset ovat myös olleet maamme tapa, ja vaikka niille on tuhahdeltu ja murahdeltu, ne eivät ole nostattaneet isompaa vastarintaa. Sotien jälkeen edistyksellisen kehityksen polulle päätynyt maamme on tarjonnut asukkailleen kohtuullisen jouhevan ja taloudellisesti turvatun arjen. On ollut lisääntyvää hyvinvointia, palveluja, taloudellista vaurautta ja kasvua. Parempaa elämää on riittänyt jokseenkin kaikille, eikä yhteiskunnan lukumääräisesti pienen eliitin edut ole pulpahtaneet pinnalle tai erottuneet joukosta liian räikeästi. Rosoja on ilmaantunut vasta viime aikoina.

Massatyöttömyyden laajentuessa ja pitkittyessä ja silmillä nähtävien hyvinvointierojen lisääntyessä on alettu entistä enemmän tarkkailemaan sitä, miksi joillakin menee aina vain paremmin ja toisilla koko ajan entistä huonommin. On aivan aiheellista kysyä, kuinka taloudellisten paineiden, jatkuvien leikkausten ja supistamisten ristipaineessa on edelleen mahdollista se, että tinkiminen ja luopuminen ei kohdistu ylimmissä tehtävissä ja parhaista eduista nauttiviin.

Tuoreimmat todisteet tavallisen kansan ja poliittisen eliitin välillä vallitsevasta epäsuhdasta tarjosi Kevan keskustalainen ex-johtaja Merja Ailus. Keskustan jäsenyys – ja joidenkin arvioiden mukaan myös sukupuoli – avasi Ailukselle eläkevakuutusyhtiön pomon paikan ilman aiempaa kokemusta alalta tai vastaavista tehtävistä. Samalla Ailus ohitti muodollisesti pätevämpiä hakijoita. Johtajana ollessaan Ailus nautti runsaita etuja: roimia palkankorotuksia, miljoona-asuntoja ja työsuhdeautoja. Ailuksen eroon johtanut prosessi käytiin silti puolivillaisesti läpi ja satojen tuhansien eurojen eroraha on nyt eduskunnan oikeusasiamiehen käsittelyssä. On muistettava, että johtajat eivät voi myöntää itse itselleen etuja. Johtajat voivat niitä pyytää, mutta muodolliset päätökset tehdään useasti erilaisissa poliittisesti nimitetyissä hallintoelimissä. Syyttävillä sormilla olisi osoitettava päätöksistä vastaavia henkilöitä, eikä rusikoitava vain eduilla herkuttelijoita.

Perussuomalaiset ovat vastustaneet voimakkaasti poliittisia virkanimityksiä, yleistä mädännäisyyttä, hyvä veli -verkostoja ja kaikenlaista suhmurointia. Me haluamme purkaa epäterveet rakenteet. Sanat ja lupaukset on lunastettava jonakin päivänä. Meidän on sinnikkäästi työskenneltävä sen eteen, että tasaveroiset mahdollisuudet ja samat säännöt toteutuvat kaikkien kohdalla. Siihen peliin, josta muita arvostelee, ei voi lähteä itse mukaan.

Joku voi pitää tätä kirjoitusta populistisena. Olen mieluummin populisti kuin elitisti.

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalaisten Nuorten Rahvas-lehdessä numero 4/2013.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *