Takaisin pääsivulle

24 kesäkuu
2013

Kansanedustaja

Olen viettänyt pitkän juhannusviikonlopun Nivalassa. Kärpäsiä on ollut kohtuullisesti, hyttysiä vähän ja sää hyvä. Olen syönyt ternimaidosta tehtyä jääkaappikylmää punaista heraa ja paistanut lopusta maidosta herkullisia lättyjä nuotiolla. Ihanaa, leppoista oleskelua perheen parissa. Huomenna juna vie Helsinkiin keskiviikon kuntarakenneistuntoa varten. Siinä meneekin pari päivää pääkaupungissa, josta jatkan puoluekokoukseen Joensuuhun. Tänään juttelin ennakkotunnelmista Turun Sanomien toimittajan kanssa. TS kyseli kolmen Varsinais-Suomen PS-edustajan fiiliksiä ja juttu lienee ylihuomisen lehdessä.

Tänään olin päivällä Ylivieskassa, jonne tuttavani oli järjestänyt keskustelutilaisuuden vammaispalveluista. Olin aivan ällistynyt ja niin ilahtunut, kun lyhyellä varoitusajalla paikalle tuli peräti 32 henkilöä ja vielä heti juhannuksen jälkeisenä maanantaina. Lämmin kiitos järjestäjälle ja osanottajille myös tätäkin kautta, joku teistä sattunee tämänkin lukemaan. Sain runsaasti uutta tietoa, näkökulmia ja muutamat hyvät naurut. Hirtehisestä huumorista saa itse kukin hyvää mieltä ja uutta virtaa. Parituntisen päätteeksi läsnä ollut herrasmies lausui Valto Kosken runon kansanedustajasta. Lisään sen tähän loppuun, sillä se kertoo yhden totuuden:

”Paljon puheita, matkoja, väkeä. On vaalit, eduskuntavaalit, kansanedustajain vaalit.
Tulokset lasketaan tulen valituksi. Nousen kivisiä portaita, ensimmäiset askeleet Arkadianmäelle.
Mahtava tunne, olenko minä kansanedustaja.
Olen se minä, olen kansan valitsema.
Valtakirja, työhuone, matkalippu, taksikortti, avustaja.
Työtä, paljon työtä.
Neljä vuotta, taas tulee vaalit, eduskuntavaalit.
Olenko kansanedustaja, sen näyttää vaalit.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *