Takaisin pääsivulle

12 tammikuu
2013

Kuuluuko maksuton koulutus kaikille?

Mikään ei ole ilmaista. Jokin asia voi olla käyttäjälleen maksuton, mutta ei kenellekään ilmainen. Joku maksaa aina. Korkeakouluopiskelu on opiskelijoille Suomessa pääsääntöisesti maksutonta, pois lukien meneillään olevat ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden lukukausimaksukokeilut muutamassa korkeakoulussa. Opiskelijat maksavat nimellistä korvausta ylioppilas- tai opiskelijakuntiin kuulumisesta, mutta varsinaisesta opiskelusta heiltä ei peritä maksua. Tässä mielessä Suomi on aika poikkeuksellinen maa maailmassa paitsi kantaväestön opiskelumahdollisuuksien niin erityisesti ulkomailta tulevien opiskelijoiden osalta.

Ennen joulua 119 kansanedustajan allekirjoittama lakialoite EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta saapuville tutkinto-opiskelijoille asetettavista lukukausimaksuista viritti runsaasti keskustelua puolesta ja vastaan. Lakialoitteessa esitetään, että Suomen korkeatasoinen koulutusjärjestelmä voitaisiin kehittää vientituotteeksi ja että lukukausimaksuja voitaisiin periä ulkomailta Suomeen koko tutkintoa suorittamaan tulevilta opiskelijoilta. Lakialoitteella ei ole mitään tekemistä opiskelijavaihdon kanssa, joka perustuu vastavuoroisuuteen eri maiden ja opinahjojen välillä. Lakialoitteen mukaan Suomeen valmistumisensa jälkeen töihin jäävä henkilö voisi vähentää verotuksessa maksamansa lukukausimaksut kokonaisuudessaan. Lisäksi lakialoitteessa esitetään kehitysyhteistyövaroista rahoitettavan stipendijärjestelmän luomista, jonka kautta kehitysmaista tulevien köyhien, mutta lahjakkaiden opiskelijoiden tutkinto-opiskelu voitaisiin turvata. Lakialoitteessa korostetaan, että lukukausimaksuista saatavat tulot tulee käyttää yliopistojen ja ammattikorkeakoulun oman toiminnan kehittämiseen. Korkeakouluopiskelun tulee jatkossakin olla maksutonta suomalaisille, sillä se on tärkeä elementti mahdollisuuksien tasa-arvon ylläpitämisessä kaikille suomalaisille taustasta riippumatta. Maksuttomuus koskee luonnollisesti vain suomalaisia, koska koulutus rahoitetaan suomalaisella työllä.

Lakialoitteen jättämisen jälkeen tiettävästi ainakin kaksi sen alun perin allekirjoittanutta kansanedustajaa on vetänyt nimensä pois. Aloite ja siitä seurannut uutisointi on tuottanut runsaasti yhteydenottoja kansanedustajille pääsääntöisesti eri opiskelijajärjestöiltä kotimaasta, mutta myös ulkomailta. Lakialoitetta vastaan on käytetty eri tahojen kannanotoissa ja blogikirjoituksissa muun muassa seuraavia argumentteja:

– se uhkaa suomalaisten korkeakoulujen kansainvälistymistä

– se uhkaa työvoiman saantia maahamme

– Suomeen jäisi vähemmän korkeakoulutettuja osaajia

– Suomessa on pulaa osaavasta työvoimasta

– maksuton koulutus on vetovoimatekijä

– Suomi tarvitsee ulkomaalaisia työntekijöitä heikkenevän huoltosuhteen vuoksi

”Ulkomaalaisten opiskelijoiden hylkiminen haiskahtaa silkalta rasismilta”.

Suomalaisena, ihan tavallisesta suomalaisesta perheestä tulevana, mutta paljon matkustelleena ja ulkomailla asuneena minua joskus risoo loputon vetoaminen Suomen tarpeeseen kansainvälistyä. Suomalaiset ovat korkeasti koulutettuja, he opiskelevat ja kykenevät myös käyttämään eri kieliä. Suomalaisilla on käytettävissään maailman huippuluokkaa olevat viestintävälineet ja heillä on rajaton pääsy tietoon. He voivat ilmaista itseään ja kyseenalaistaa saamansa tiedon. Suomalaiset matkustelevat paljon. Jotkut lomailevat useita kertoja vuodessa tai lähtevät pitkille kulttuurimatkoille. Joidenkin pitää säästää vuosikausia haaveena ollutta ulkomaanmatkaa varten. Toisilla on jopa kakkosasunto ulkomailla. Useimmat suomalaiset lähtevät mielellään katsomaan muita maita silloin kun se on mahdollista. Suomalaiset ovat paitsi kiinnostuneita niin myös tietoisia siitä mitä muualla maailmassa tapahtuu. Suomessa asuu, opiskelee ja työskentelee ulkomaalaisia lukemattomista eri maista ja ulkomaalaisten tai ulkomaalaistaustaisten määrä maassamme kasvaa koko ajan. Vastaavasti suomalaiset muuttavat ulkomaille joko väliaikaisesti tai pysyvästi asumaan, opiskelemaan ja työskentelemään. Jotkut tulevat Suomeen tai lähtevät Suomesta ihmissuhteiden vuoksi. Eivätkö Suomi ja suomalaiset ole kansainvälisiä? Mikä on kansainvälisyyden mittari ja mittayksikkö? Milloin Suomi, sen korkeakoulut tai suomalaiset ovat riittävän ja aidosti kansainvälisiä, niin että kansainvälistymistä ei enää tarvitse erikseen lisää vaatia? Onko Suomessa tällä hetkellä jotain esteitä, jotka estävät vapaaehtoisuuden pohjalta tapahtuvan kansainvälistymisen? Onko esimerkiksi yhdysvaltalaisilla tai englantilaisilla yliopistoilla kansainvälistymisongelmia kymmenientuhansien eurojen lukukausimaksujen takia?

Koulutuskeskustelussa on nähtävillä samankaltainen asioiden sekoittaminen kuin maahanmuuttokeskustelussa. Kaikille maksutonta yliopisto-opiskelua puolustetaan määräajassa valmistuneilla ja omalle alalleen työllistyneiden esimerkillä. Logiikka on aivan sama millä nykyistä kouluttamattomien ja omallakin kielellään luku-, kirjoitus- ja laskutaidottomien maahanmuuttoa puolustellaan muutamalla liki parisataa vuotta sitten maahan tulleella liikemiehellä (Fazer, Finlayson jne). On erilaisia opiskelijoita erilaisista lähtökohdista. Uuden lakialoitteen mukaan Suomeen jäävät opiskelijat saavat vähentää opiskelun kustannuksia verotuksessa. Näin Suomeen tuleville todellisille opiskelijoille ja työntekijöille ei mikään käytännössä muutu. Ne jotka tulevat vain ottamaan Suomesta koulutuksen ja suuntaavat sen jälkeen toisille työmarkkinoille, ovat luonnollisesti velvollisia maksamaan saamastaan palvelusta.

Maksuton korkeakoulututkinto voi olla se ainoa vetovoimatekijä, jonka vuoksi henkilö saapuu Suomeen. Maksuton koulutus nähdään otettavissa olevana etuna, josta on hyötyä palattaessa kotimaahan tai siirryttäessä johonkin toiseen maahan, jossa työllistymisen mahdollisuudet tai muut odotukset elämän osalta vastaavat paremmin omia toiveita tai käsityksiä. Suomi on hyvä maa, mutta ei se ole mikään autuaaksi tekevä onnela, jossa jokainen automaattisesti viihtyisi tai haluaisi olla. Useimmat ihmiset viihtyvät hyvin kotonaan, perheidensä, ystäviensä ja tuttujen asioiden, itselleen läheisen kulttuuriympäristön piirissä. Kuka tahansa voi rakentaa mielekkään elämän Suomeen, mutta aivan yhtä hyvin täällä väliaikaisesti esimerkiksi opiskelemassa ollut voi kaivata kotiinsa ja palaakin sinne heti kun se on mahdollista.

Ulkomaalaisten opiskelijoiden houkuttelu tai saaminen Suomeen maksuttoman koulutuksen perusteella on kyseenalaista myös joidenkin lähtömaiden kannalta. Kehittyvät maat tarvitsevat koulutettuja osaajia rakentamaan nousevia, mutta vielä monien haasteiden kanssa kipuilevia yhteiskuntia. Tarvitsevatko nämä maat osaajia vähemmän kuin Suomi? Lakialoitteen sisältämä ehdotus kehitysyhteistyövaroista rahoitettavien stipendien kohdentaminen kehittyvistä maista tuleville on mielestäni rakentava ehdotus, jonka kautta voisimme tukea köyhempien maiden väestön koulutusta. Heidän saamallaan osaamisella ja koulutuksella on eittämättä käyttöä kotimaiden olojen kehittämisessä.  Sama problematiikka liittyy työperäiseen maahanmuuttoon, jota Suomessakin halutaan edistää. Toki muihin maihin töihin jäävät lähettävät rahaa kotimaihinsa, mutta pelkillä rahansiirroilla yhteiskunnat eivät pääse eteenpäin. Tarvitaan tietoa ja koulutusta ja koulutettuja henkilöitä jakamaan osaamistaan eteenpäin.  Myös opettajavaihdon lisääminen ja kehittäminen opiskelijavaihdon lisäksi olisi hyvä askel.

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on Express 2/2012 -katsauksessaan selvittänyt jäävätkö ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat Suomeen valmistuttuaan.  Katsauksen tiedot perustuvat Tilastokeskuksen aineistoihin vuonna 2007 Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneisiin, sekä suomalaisiin että ulkomaalaisiin. Tilastot eivät erottele sitä onko henkilö tullut Suomeen varta vasten opiskelemaan vai onko ulkomaan kansalainen asunut muista syistä Suomessa jo pidemmän aikaa ennen opiskelun aloittamista. Katsauksessa todetaan, että 73 % valmistumisensa jälkeen Suomeen jääneistä ulkomaan kansalaisista on työssä vuosi valmistumisensa jälkeen. Kaikista ulkomaalaisista tutkinnon suorittaneista Suomeen on jäänyt ja työllistynyt 49 %.  Tilasto ei kuitenkaan kerro ovatko henkilöt työllistyneet koulutustaan vastaavaan työhön vai – ja tästä sanavalinnasta CIMOlle erittäin iso miinus – ”hanttihommiin”. Toivottavasti CIMO voisi jossakin yhteydessä avata mikä on CIMOn käsitys hanttihommasta.

Ulkomaalaisten opiskelijoiden saamisen tärkeyttä Suomeen huoltosuhteeseen vetoamalla ontuu hieman. Työssä olevien määrää tulee verrata paitsi lapsiin ja eläkeläisiin niin myös muihin työn ulkopuolella oleviin, sillä elatussuhde, tai taloudellinen huoltosuhde, kertoo tilanteesta tarkemmin. On täysin yhdentekevää montako työikäistä lapsiin tai eläkettä nauttiviin verrattuna meillä on, jos työikäiset eivät ole työssä vaan itse erilaisten tulonsiirtojen kohteina.

Korkeakouluopiskelijoista puhuttaessa on huomioitava se, että akateemisten työttömien määrä Suomessa on nousussa. Lokakuussa 2012 akateemisia työttömiä oli 20 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusimmasta työllisyyskatsauksesta marraskuulta 2012 käy ilmi, että työttömyys on lisääntynyt vuoden takaisesta ja avoimien työpaikkojen määrä vähentynyt samana aikana. Työvoimatoimistoissa oli marraskuun lopulla 256 800 työtöntä työnhakijaa, mutta yhteensä 472 400 työnhakijaa – lähes puoli miljoonaa ihmistä! Suomessa on jankutettu lähestyvästä työvoimapulasta jo vuosia. Kun lähes puoli miljoonaa Suomessa asuvaa ihmistä hakee työtä, lienee aiheellisempaa puhua työn puutteesta.

Maahanmuuton lisäämistä Suomeen perustellaan esimerkiksi henkilöstön tarpeella terveydenhuoltoalalla erityisesti kun Suomi ikääntyy, mikä ei kuitenkaan huomioi sitä tosiasiaa, että kaikki maahanmuuttajat tai Suomeen opiskelemaan tulevat eivät sovellu tai halua hoitoalalle, kuten eivät kaikki suomalaisetkaan. Suomen työmarkkinat ovat tällä hetkellä haasteelliset, sillä työttömyyden ennustetaan edelleen kasvavan. Ei ole mitenkään eriskummallista, että suomen kieltä osaamattomien työllistyminen on vielä hieman haasteellisempaa. Silloin kun et puhu sen maan kieltä, jossa asut, tilanteesi on väistämättä vaikeampi kuin paikallisväestön. Ei tässä ole mitään outoa. Suomalainen kohtaa saman tilanteen, jos lähtee kielitaidottomana kilpailemaan samasta työpaikasta vastaavat taidot omaavan paikallisen kanssa jossakin muussa maassa. Kilpailluilla työmarkkinoilla eivät vallitse mitkään villit luonnon lait, vaan työnantajat pyrkivät löytämään parhaimman työntekijän hakijoista. Tällöin väistämättä moni muu joutuu pettymään. Reilu viikko sitten Hesarin jutussa reilu viikko sitten kerrottiin, että eräs yritys Helsingissä oli saanut toimistotyöhön 650 hakemusta. Näistä 650 hakijasta on löydettävä se yksi ainoa paras jollakin sapluunalla. Suomessa on järjestettävä ulkomaalaisille opiskelijoille ja muille maassa oleskeleville suomen kielen koulutusta nyt ja tulevaisuudessa, mutta yksilön omaa vastuuta kielitaidon kartuttamiseen ja kehittämiseen ei pidä sivuuttaa. Kaikkea ei opita pulpetin ääressä, vaan on nähtävä vaivaa oppituntien ulkopuolellakin.

Vasemmistoliiton kansanedustajan Annika Lapintien (tosin perustelematon) heitto siitä, että ulkomaalaisten lukukausimaksut haiskahtaisivat rasismilta, on melkoinen rimanalitus. Rasismi-kortin heittely sinne tänne hyvin heppoisin perustein on omiaan viemään pohjaa siltä keskustelulta, jonka vakava etniseen taustaan tai yksilön fyysisiin ominaisuuksiin perustuva suoranainen syrjintä ihan aiheellisesti ansaitsee, silloin kuin sitä esiintyy. Olen samaa mieltä edustaja Lapintien kanssa siitä, että yliopistojen ja korkeakoulujen tehtävänä on tieteen tekeminen ja sivistyksen jakaminen. Pitääkö suomalaisten yliopistojen ja suomalaisten veronmaksajien jakaa niitä maksutta koko maailmalle? Mielestäni ei.

Asian näkee myös toisesta perspektiivistä kun kysyy itseltään pitäisikö amerikkalaisten veronmaksajien maksaa suomalaisten opiskelu Harvardissa, Berkleyssä tai MIT:ssä?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *