Takaisin pääsivulle

12 syyskuu
2012

Kirjallinen kysymys EU:n yhteisestä turvapaikkapolitiikasta ja taakanjaosta

Euroopan parlamentti äänesti eilen mietintöluonnoksesta EU:n sisäisen solidaarisuuden lisäämisestä turvapaikka-asioissa. Tiivistettynä asia tarkoittaa turvapaikanhakijoiden siirtämistä niistä maista, joihin tulee paljon hakemuksia, niihiin maihin, joihin hakemuksia tulee vähemmän. Laskentatavasta riippuen joidenkin arvioiden mukaan tämä voisi Suomen osalta tarkoittaa jopa 10 000 – 20 000 turvapaikanhakijaa vuosittain. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomesta haki turvapaikkaa vuonna 2011 yhteensä n. 3 000 henkilöä.

Jätin asiasta kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelen kannattaako hallitus EU:n yhteistä taakanjakoa turvapaikka-asioissa, miten hallitus on varautunut sen tarkoittamaan turvapaikanhakijamäärien merkittävään kasvuun Suomessa ja onko hallitus valmis antamaan ulkopuolisen tahon määritellä sen, kuka maahan voi tulla sen sijaan, että harkinta pidetään kansallisissa käsissä?

Kysymys perusteluineen kuuluu seuraavasti:

EU:n yhteinen turvapaikkapolitiikka ja taakanjako

Eduskunnan puhemiehelle

Euroopan unionissa on ollut pyrkimyksenä yhtenäistää paitsi finanssijärjestelmiä myös muita yhteiskunnan rakenteita, esimerkiksi maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa. Tähän on viime aikoina luonut paineita yleisen harmonisoinnin – ns. liittovaltiokehityksen – lisäksi myös arabikevään aiheuttama Pohjois-Afrikan kansojen muuttoaalto Eurooppaan. Asia on kuohuttanut etenkin Etelä-Euroopan unionimaita: Euroopan reunavaltioiden Italian ja Ranskan välit kärjistyivät vuonna 2011 siinä määrin, että Ranska uhkasi irtautua Schengen-sopimuksesta. Italia puolestaan on vaatinut muilta EU-mailta apua Afrikan siirtolaistensa jakamisessa. EU:ssa onkin pohdittu ratkaisuja turvapaikka-asioista aiheutuvien rasitteiden oikeudenmukaiseen jakamiseen EU-maiden välillä.

EU:n yhteiselle turvapaikkapolitiikalle luotiin pohja jo vuonna 1999 Tampereen huippukokouksessa. Vuosina 1999-2005 luotiin puitteet yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän perustamiseksi (muun muassa direktiivi turvapaikanhakijoiden vastaanotto-olosuhteista, direktiivi turvapaikkamenettelystä ja Dublin-asetus) ja vuonna 2008 saatiin toiminnan suuntaviivat Euroopan komission Turvapaikkapolitiikan toimintasuunnitelman muodossa. Suunnitelma sisältää muun muassa kolme ulottuvuutta, joilla yhteistä turvapaikkajärjestelmää tuetaan. Näihin kuuluu Lissabonin sopimuksen myötä solidaarisuuden ja reilun taakanjaon periaate, minkä toimeenpanemiseksi komissio ehdotti jäsenvaltioiden keskinäisen solidaarisuuden lisäämistä turvapaikka-asioissa. Tavoitteena on jakaa turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta syntyvää kuormitusta jäsenmaiden kesken joko suoraan turvapaikanhakijoita siirtämällä tai taloudellisin kompensaatioin lukumäärällisesti tai suhteellisesti muita enemmän pakolaisia vastaanottaville maille. Euroopan komissiolle tehdyssä tutkimuksessa on taakanjakoperiaatteeksi ehdotettu jäsenmaan väkilukua, BKT:tä ja väestötiheyttä tietyin painotuksin. Lisäksi kansainvälistä suojelua saavien etu ja kotoutumismahdollisuudet kohdemaassa voitaisiin ottaa huomioon. Näihin periaatteisiin perustuvissa laskelmissa jopa 40 % turvapaikkahakemuksista siirrettäisiin hakemuksen vastaanottajamaasta toisaalle eli käytännössä eteläisestä Euroopasta muihin EU-maihin. Suomen ja Ruotsin kaltaisten kehittyneiden, suhteellisen harvaanasuttujen maiden osuus taakanjaosta tulisi oletettavasti olemaan Euroopan suurimpia. Esimerkiksi Suomen kohdalla puhutaan turvapaikanhakijamäärien moninkertaistumisesta; tällaista päätöstä voidaankin pitää Suomen kannalta taloudellisesti musertavana ja maamme suvereniteettia kaventavana.

EU on sitoutunut saamaan yhteiseen turvapaikkamenettelyyn perustuvan Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän valmiiksi tämän vuoden aikana. Asiassa otettiinkin kesän 2012 aikana monta suurta askelta; asia valmisteltiin Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden LIBE-valiokunnassa ja heinäkuussa syntyneestä päätöslauselmaesityksestä EU:n sisäisen solidaarisuuden lisäämisestä turvapaikka-asioissa (2012/2032(INI)) äänestettiin 11.9.2012 Euroopan parlamentissa. Päätöslauselmaesitys hyväksyttiin. Hallitus on antanut tukensa EU:n yhteiselle turvapaikkajärjestelmälle todeten hallitusohjelmassaan seuraavaa: ”Suomi toimii aktiivisesti EU:n yhteisen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan aikaansaamiseksi.” Vaalikauden aikana asiasta on silti vaiettu; turvapaikanhakijoiden siirtäminen eri maiden välillä onkin epähumaanilta kuulostavaa toimintaa ja myös poliittisesti arkaluontoinen aihe. Siitä on kuitenkin uskallettava puhua nyt, kun asiassa on edetty EU-tasolla jo näinkin pitkälle.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Kannattaako hallitus EU:n yhteistä taakanjakoa turvapaikka-asioissa,

miten hallitus on varautunut sen tarkoittamaan turvapaikanhakijamäärien merkittävään kasvuun Suomessa ja

onko hallitus valmis antamaan ulkopuolisen tahon määritellä sen, kuka maahan voi tulla sen sijaan, että harkinta pidetään kansallisissa käsissä?

Helsingissä 12 päivänä syyskuuta 2012

Maria Lohela /ps
Edustaja Saarakkala teki samaa aihetta käsittelevän kysymyksen tämän vuoden maaliskuussa, kun se oli ollut esillä suuressa valiokunnassa. Edustaja Saarakkalan kysymys ja ministeri Räsäsen vastaus kuului näin:

Suomen kanta EU:n yhteisen maahanmuuttopolitiikan muodostamiseen

Eduskunnan puhemiehelle

EU on pyrkinyt 1990-luvun lopusta lähtien luomaan yhteistä strategiaa turvapaikkapolitiikasta, ja viime vuosina tähän kokonaisuuteen on myös liittynyt pyrkimys yhteisiin käytäntöihin koskien työvoiman maahantuloa EU-alueen ulkopuolelta unionialueelle. Vuonna 2007 silloinen sisä- ja turvallisuusasioista vastaava komissaari Franco Frattini esittikin jopa 20 miljoonan siirtotyöläisen tuontia EU:n ulkopuolelta jäsenmaiden huoltosuhdetta helpottamaan. Komissio on myös pyrkinyt pakolaispolitiikassa lisäämään vastaanotettavien määrää ehdottamalla mm. yhteisen pakolaisten sijoitusohjelman kautta kymmenientuhansien kiintiöpakolaisen vastaanottoa vuosittain EU:n alueelle nykyisen n. 5 000:n sijasta.

Maahanmuuttopolitiikka on eräs kansallisvaltioiden itsenäisen päätäntävallan kulmakivistä. Suvereenilla valtiolla on kansainvälisten sopimusten asettamissa rajoissa oltava oikeus pääpiirteittäin valita maahantulijat. EU:n yhteinen strategia maahanmuutolle asettaa kuitenkin vakavia haasteita Suomen ulkomaalaishallinnolle. Muun muassa EU:n sininen kortti -hanke työvoiman maahantulon edistämiseksi on luonut vain lähinnä päällekkäistä lainsäädäntöä Suomen ulkomaalaislain kanssa, jossa jo ennestään on mahdollistettu mekanismit erityisosaajien maahantulolle.

EU:lla on muutaman vuoden ajan ollut tavoitteena luoda yhteinen turvapaikkapolitiikka vuoden 2012 loppuun mennessä. Komissio on pyrkinyt konsultoimaan jäsenvaltioita tähän tavoitteeseen pääsemiseksi tarvittavan yhteisölainsäädännön säätämisprosessissa. Tähän mennessä käydyissä keskusteluissa ministerineuvostossa ja muissa yhteyksissä on tullut esiin komission ongelmalliset näkökohdat liittyen humanitaarisen maahanmuuton sääntelyyn. Komissiolla on ollut mm. halua avata perheenyhdistämisdirektiivi ja ulottaa perheenyhdistämisoikeus ydinperheen ulkopuolelle, heikentää kielitaito-, ikä- ja asuntorajoitteiden asettamista perheenjäsenille sekä yhdenmukaistaa toissijaista suojelua saaneiden oikeudet varsinaisen pakolaisstatuksen saaneiden kanssa. Ottaen huomioon kolmansien maiden kansalaisten perheenyhdistämisten korkean osuuden koko EU-alueen nettomaahanmuutosta komission kaavailema perheenyhdistämisdirektiivin liberalisointi johtaisi huomattavaan humanitaarisen siirtolaisuuden kasvuun.

EU:n komissiolla on ollut pitkään toiveena mahdollistaa ns. taakanjako vastuunmäärittämisasetusta reformoimalla, jolloin äkillisen maahanmuuttopaineen alle jääneeseen maahan ei palautettaisi turvapaikanhakijoita. Vastuunmäärittämisasetukseen haluttaisiin sisällyttää ns. varhaiseen varautumiseen ja kriisinhallintaan liittyvä mekanismi, jonka lainsäädännöllinen perusta on hyvin tulkinnallinen ja hatara. Tämä asettaisi koko eurooppalaisen turvapaikkapolitiikan peruslähtökohdan kyseenalaiseksi. Voimassa olevana periaatteenahan on turvapaikanhakijan asian käsittely siinä maassa, johon hakija ensimmäiseksi saapuu. Lisäksi komissio on perustanut Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston, jonka roolia ilmeisesti halutaan kasvattaa yhteiseurooppalaisen turvapaikkapolitiikan linjaamisessa. Taakanjaon mahdollistamiseksi on perustettu myös solidaarisuusrahasto, josta annetuilla rahoilla pyritään houkuttelemaan jäsenmaita vastaanottamaan toisten jäsenmaiden vastuulla olevia turvapaikanhakijoita.

Suomen olisi pyrittävä EU:n yhteisestä maahanmuuttopolitiikasta neuvoteltaessa toimimaan rakentavasti siten, että maahantulon säätelyssä säilytetään tehokkaat lainsäädännölliset välineet, laitonta maahanmuuttoa torjutaan ja kolmansien maiden kansalaisten palautukset toimivat tehokkaasti. EU:n komission ajama maahanmuuton liberalisointi ei tule johtamaan kotouttamisen kannalta parempaan tilanteeseen, sillä kaikki Länsi-Euroopan maat ovat monen vuosikymmenen ulkoeurooppalaisen maahanmuuton jälkeen suurissa vaikeuksissa kotouttamistoimissaan. Maahanmuuton määrää lisäämällä, varsinkin tässä taloudellisessa tilanteessa, ei Euroopan kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten ihmisten turvallista ja kestävää yhteiseloa voida turvata.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mikä on hallituksen kanta EU:n yhteisestä maahanmuuttostrategiasta neuvoteltaessa, etteivät komission tavoitteet maahanmuuton radikaalista lisäämisestä toteudu, ja

onko hallituksella aikeita irtautua erityisesti EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan viitekehyksestä, mikäli yhteinen turvapaikkapolitiikka johtaisi lainsäädännöllisesti Suomen noudattamien hyvien käytäntöjen vastaiseen linjaan tai kasvavaan taloudelliseen taakanjakoon solidaarisuussitoumusten kautta?

Helsingissä 21 päivänä maaliskuuta 2012

Vesa-Matti Saarakkala /ps

Eduskunnan puhemiehelleEduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut  asianomaisen  ministerin vastattavaksi kansanedustaja  Vesa-Matti Saarakkalan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 211/2012 vp:

Mikä on hallituksen kanta EU:n yhteisestä maahanmuuttostrategiasta neuvoteltaessa, etteivät komission tavoitteet maahanmuuton radikaalista lisäämisestä toteudu, ja

onko hallituksella aikeita irtautua erityisesti EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan viitekehyksestä, mikäli yhteinen turvapaikkapolitiikka johtaisi lainsäädännöllisesti Suomen noudattamien hyvien käytäntöjen vastaiseen linjaan tai kasvavaan taloudelliseen taakanjakoon solidaarisuussitoumusten kautta?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Niin Euroopan unionin yhteisen kuin Suomen kansallisenkin maahanmuuttopolitiikan kehittämisen yhtenä lähtökohtana on maahanmuuton hallinta, mikä esimerkiksi työvoiman maahanmuuton osalta tarkoittaa työmarkkinoilla vallitsevan tilanteen huomioon ottamista. Valtion suvereniteettiin kuuluu kansainvälisten sopimusten asettamissa rajoissa oikeus päättää henkilöiden maahantulosta. Laillista maahanmuuttoa kehitettäessä tulee varmistua siitä, että laitonta maahanmuuttoa torjutaan tehokkaasti. Tämä asia tulee selkeästi esille, kun neuvottelemme EU:n yhteisestä maahanmuuttopolitiikasta. Suomi osallistuu jatkuvasti toimintaan laittoman maahanmuuton torjumiseksi, mistä konkreettisena esimerkkinä maahanmuuttoyhdyshenkilöiden sijoittaminen haasteellisille alueille. Yhteistyö EU-jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston (Frontex) kanssa on hyvin olennaista. Sekä vapaaehtoisen paluun että maasta poistamisen mekanismeja kehitetään jatkuvasti niin unionin tasolla kuin kahdenvälisesti eri valtioiden kanssa.

Oikeus perheenyhdistämiseen on hyvin ajankohtainen teema sekä Suomessa että laajemmin EU:ssa. Komissio julkaisi viime marraskuussa vihreän kirjan ja tarkoituksena oli maaliskuun alkuun mennessä kerätä jäsenvaltioiden eri sidosryhmiltä kommentteja perheenyhdistämisdirektiivin soveltamiseen mahdollisesti liittyvistä ongelmista ja direktiivin muutostarpeista. Nyt komissiossa kootaan vastausten yhteenvetoa, jonka pohjalta on tarkoitus käydä laaja unionitason keskustelu.

Vihreässä kirjassa komissio esitti kysymyksiä esimerkiksi siitä, onko puolisoille asetettava yleistä täysi-ikäisyyttä korkeampi ikäraja perusteltu ja voitaisiinko toissijaista suojelua saavien henkilöiden perheenjäsenet ottaa mukaan direktiivin soveltamisalaan ja pakolaisia koskevan suotuisamman sääntelyn piiriin. Suomen hallituksen vastauksessa, jota on käsitelty myös eduskunnassa, peruslähtökohtana on nykymuotoisen sääntelyn ja sen turvaaman kansallisen liikkumavaran säilyttäminen. Sisäasiainministeriössä selvitetään parhaillaan hallitusohjelman toimeksiannon mukaisesti mahdollisuuksia tiettyjen perheenyhdistämistä koskevien edellytysten kiristämiseen. Viime aikojen muutokset Suomessa ovat yleensäkin merkinneet pääasiassa rajoitusten lisääntymistä, mikä ilmenee esimerkiksi 1.8.2010 voimaan tulleissa ulkomaalaislain muutoksissa.

Perheenyhdistämisdirektiivin tarkasteluun liittyen on todettava, että Suomessa on käytössä vain osa niistä oleskeluluvan edellytyksistä, jotka direktiivi mahdollistaa ja jotka ovat vihreän kirjan pohjalta käytävän keskustelun kohteena. Suomen nykyjärjestelmän ulkopuolisia ovat esimerkiksi edellä mainittu puolisoille asetettava enintään 21 vuoden ikäraja, etukäteiset kotoutumisvaatimukset kuten kielitesti sekä vaatimus siitä, että pakolaisen on pantava perheenyhdistämishakemus vireille kolmen kuukauden kuluessa oman oleskelulupansa myöntämisestä, jotta häneen sovellettaisiin suotuisampia säännöksiä. Näin ollen, vaikka komission keskustelunavaus aiheuttaisi pohdintaa joidenkin direktiiviin sisältyvien rajoitusten mahdollisesta poistamisesta, sillä ei välttämättä olisi merkittäviä vaikutuksia Suomen nykyisiin perheenyhdistämiskäytäntöihin.

Toissijaista suojelua saavat eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan, mutta heihin sovelletaan ulkomaalaislain nojalla perheenyhdistämistilanteessa samoja toimeentuloedellytystä koskevia poikkeuksia kuin pakolaisiin. Suomi haluaa säilyttää nykyisen harkintavaltansa eikä siten kannata toissijaista suojelua saavien sisällyttämistä direktiivin alaan tai myöskään perheenjäsenen määritelmän laajentamista nykyisestä. Vasta vihreän kirjan pohjalta käytävien keskusteluiden perusteella voidaan saada kokonaiskäsitys jäsenvaltioiden kannoista direktiivin muuttamisen suhteen, mutta ennakkotietojen mukaan odotettavissa ei ole laajaa halukkuutta perheenyhdistämisoikeuden merkittäväksi laajentamiseksi.

Yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä on Suomen prioriteettitavoite. Nykyistä yhtenäisemmällä järjestelmällä vähennettäisiin turvapaikanhakijoiden liikkumista EU:n alueella jäsenvaltiosta toiseen paremman suojelun toivossa. Yhteiseen järjestelmään pyritään sekä yhtenäistämällä lainsäädäntöä että tiivistämällä jäsenvaltioiden välistä käytännön yhteistyötä Euroopan  turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) johdolla.

Parhaillaan neuvotellaan yhteistä turvapaikkajärjestelmää koskevien EU-säädösten muuttamisesta. Komission alkuperäiset muutosehdotukset sisälsivät useita tervetulleita korjauksia, mutta myös sellaista, mitä Suomi ei voinut kannattaa. Erityisen hankala Suomelle ja valtaosalle jäsenvaltioista oli Dublin-siirtojen tilapäistä keskeyttämistä koskenut komission ehdotus. Komissio ei kuitenkaan päätä lainsäädännön sisällöstä yksin, vaan yhdessä jäsenvaltioiden ja Euroopan parlamentin kanssa. Jäsenvaltioiden vastustuksen vuoksi mainittu ehdotus on sittemmin korvattu niin sanotulla varhaista varautumista koskevalla menettelyllä, jolla arvioidaan jäsenvaltioiden turvapaikkamenettelyjen kestävyyttä. Vaikka menettelystä säätäminen vastuunmäärittämis-asetuksessa ei olekaan paras ratkaisu, menettely sinänsä on hyvä väline nostaa ajoissa mahdolliset jäsenvaltioiden turvapaikkajärjestelmien ongelmat keskusteltavaksi EU-tasolla ja pyrkiä puuttumaan niihin ennen kuin tilanne vaikeutuu. Jatkossa ehkä voidaan välttää Kreikan turvapaikkajärjestelmän tämän hetken kriisiä vastaavat tilanteet.

Vaikka yhteinen turvapaikkajärjestelmä on Suomelle hyvin tärkeä tavoite, siihen ei olla pyrkimässä millä hinnalla hyvänsä. Tällä hetkellä käsiteltävissä EU:n turvapaikkalainsäädäntöä koskevissa muutosehdotuksissa ei kuitenkaan ole mitään sellaista, minkä vuoksi Suomi ei voisi olla mukana niiden valmistelussa. Aktiivisella osallistumisella ja yhteistyöllä toisten jäsenvaltioiden kanssa vaikutamme ja olemme jo vaikuttaneet hyväksyttävien säädösten sisältöön meitä tyydyttävällä tavalla.

Helsingissä 12 päivänä huhtikuuta 2012

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen

Mielestäni myös turvapaikkajärjestelmän harminoisointi ja taakanjako on yksi osa liittovaltiokehitystä ja Suomen itsenäisen harkintavallan siirtämistä maamme ulkopuolelle.

6 kommenttia artikkeliin “Kirjallinen kysymys EU:n yhteisestä turvapaikkapolitiikasta ja taakanjaosta”

  1. venne kirjoitti:

    Asiaa.

  2. Jari Leino kirjoitti:

    Asiaa.

  3. Marko kirjoitti:

    Kiitos sinulle Maria,kun nostit esille tämän uuden iljettävän EU-huijauksen joka toteutuessaan muuttaa Suomen lopullisesti.

  4. Jari S kirjoitti:

    Tuo on sen kaltainen asia joka tulee ehdottomasti nostaa julkisuuteen kaikissa medioissa. Suomen kansalaisten tulee ehdottomasti tietää tästä.
    Perussuomalaisten tulisi puhua tästä asiasta myös haastattelujen yhteydessä televisiossa ja muussa mediassa.

    Kustannukset yhteiskunnalle tulevat olemaan melkoiset niin taloudellisessa kuin inhimillisessä mielessä varsinkin kun maahanmuuttajat tuppaavat saapumaan meitä huomattavasti vähemmän kehittyneistä maista ja kulttuureista.

  5. Kristian Kallio kirjoitti:

    Tämä on niin arvokasta työtä että nostat tämän kissan pöydälle, sillä ei tämä voi olla mitenkään totta. Samaan aikaan hallituspuolueet säästää kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa. Esim. tieverkkoa ei ylläpidetä, LP:n lakkautuksellla, ym. meidän turvallisuuttamme heikentävissä asioissa. Kun noita pakolaisia hinataan tänne lisää niin sekin jo heikentää turvallisuuttamme koska tiedetään pääosin mitä sakkia tänne tulee yleensä. Eivät he tule tänne suinkaan meidän huoltosuhdettamme ylläpitämään!!

  6. Kyuu Eturautti kirjoitti:

    Kysymys on hyvä ja tarpeellinen, mutta vastaus pelottaa ja haaste on melkoinen.

    Joko suoraan tai mutkan kautta välimeren maihin tulevat maahanmuuttajavirrat ovat meidän ongelmamme joka tapauksessa. Tämä esille nostamasi solidaarisuusasennekin vain delegoi ongelmaa laajalti, mutta ei poista tai vähennä sitä. Ennemmin tai myöhemmin, niin kauan kun EU:ssa ollaan, perusongelma on ratkaistava: miten vähennämme EU:hun tulevaa humanitaarista maahanmuuttajavirtaa ja/tai tehostamme käsittelyä?

    Maria, en hetkeäkään kadehdi sinun tai kansanedustajakollegoittesi haastetta tässä asiassa. Tyydynkin siis nostamaan hattua ja toivottamaan onnea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *