Takaisin pääsivulle

31 tammikuu
2012

Yhtä tosi pientä askelta ottamassa

Normaalin eduskuntatyön lisäksi, jollaiseksi voisin yksinkertaistaen nimetä täysistunto- ja valiokuntatyöskentelyn, kansanedustajat ovat tyypillisesti jäseniä erinäisissä neuvostoissa, järjestöissä tai kansainvälisissä toimielimissä. Olen itse ulkoasiainvaliokunnan jäsen ja sivistysvaliokunnan jäsen, mutta tämän lisäksi olen Suomen IPU-ryhmän johtokunnan puheenjohtaja. Inter-Parliamentary Union, eli Parlamenttienvälinen liitto, on jo vuodesta 1889 toiminut kansainvälinen diplomatian foorumi, jossa eri maiden parlamentaarikoilla on mahdollisuus käydä laajaa keskustelua yhteisistä asioista. Keskustelun ytimessä ovat hyvän hallinnon ja demokratian edistäminen sekä ihmisoikeudet, naisten asema ja tasa-arvokysymykset – näissä teemoissa on laajalti kehitettävää, mutta toisaalta todisteita asioiden etenemisestä ja hyvistä toimivista esimerkeistä eri maissa.

Suomen johtokuntaan kuuluu yksi jäsen kustakin eduskuntaryhmästä. Johtokunta osallistuu puheenjohtajan lisäksi jonkin verran vaihtelevalla kokoonpanolla IPU:n kansainvälisiin yleiskokouksiin. IPU kokoontuu yleiskokoukseen joka vuosi keväällä ja syksyllä. Syksyn kokous pidetään yleensä Euroopassa ja kevään kokous jossain muussa maailman kolkassa. Lisäksi pohjoismaiden IPU-delegaatioilla on tapana tavata kulloinkin puheenjohtajavuorossa olevassa maassa. Viime vuonna aloittaessani IPU-ryhmän puheenjohtajana pohjoismaiden kokousten johtovuoro oli juuri Suomella, joten varsinaista yleiskokousta edeltävä tapaaminen pidettiin kotikaupungissani Turussa.

IPU:n yleiskokous pidettiin viime syksynä Sveitsin Bernissä. Eri maiden delegaatteja vilisevässä tapahtumassa oli runsain mitoin kokouksia, keskusteluja ja uusien ihmisten tapaamisia. Koska yksi ihminen ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, kokousaikataulut on jaettu kaikkien delegaation edustajien kesken, niin että osallistuja löytyy kustakin kokouksesta, jos se vain suinkin on aikataulullisesti mahdollista. IPU:ssa on esimerkiksi kolme pysyvää komiteaa, jotka kokoontuvat aina yleiskokouksien yhteydessä. Komiteoiden teemat ovat rauha ja kansainvälinen turvallisuus, kestävä kehitys, talous ja kauppa sekä demokratia ja ihmisoikeudet. Syksyn kokouksessa minun paikkani löytyi demokratiaa ja ihmisoikeuksia käsittelevästä komiteasta, jonka keskusteluteemana oli tällä kertaa naisten ja lasten terveyteen liittyvät haasteet.

Komitean yleiskeskustelua varten pienempi raportointiryhmä oli laatinut raporttiluonnoksen, jossa käsiteltiin aiheeseen liittyviä tilastoja ja ongelmia, joihin maailman parlamentaarikkojen olisi syytä omassa toiminnassaan kiinnittää huomiota. Yleiskeskustelussa jokaisella maalla oli mahdollisuus käyttää kahden minuutin kommenttipuheenvuoro, jossa sai antaa palautetta tai esittää kysymyksiä raportin laatijoilla. Tämän palautteen perusteella raportoijat tulisivat laatimaan päivitetyn julkilausumaesityksen hyväksyttäväksi seuraavana keväänä pidettävään maailmanlaajuiseen kokoukseen. Omassa puheenvuorossani, joka löytyy pöytäkirjatiivistelmän sivulta 10, otin ensimmäisenä keskustelijoista esille naisten ympärileikkauksen, jota ei raporttiluonnoksessa ollut mainittu lainkaan. Tämä selkeästi tuomittava ja yksiselitteisen brutaali naisten itsemääräämisoikeuteen ja terveyteen kohdistuva väkivalta on toki vaikea ja herkkä aihe, mutta vaikenemalla se ei tule koskaan poistumaan. Sain tukea puheenvuorolleni hieman myöhemmin Norjan edustajalta. Myös Ugandan, Ghanan ja Irlannin edustajat ottivat aiheen sittemmin esille.

Ensi maaliskuussa IPU:n kokous pidetään Kampalassa, Ugandassa, ja kokouksen komiteoiden päätöslauselmaluonnokset ovat jo luettavina Internetissä. Ilahduin huomatessani, että naisten ympärileikkaukseen nostaminen ratkaistavaksi ongelmaksi on nyt mukana sekä päivitetyssä raportissa että raportin pohjalta laaditussa päätöslauselmaehdotuksessa. Tuntuu, että olen ollut mukana ottamassa pienen pientä askelta edistääkseni niiden epäkohtien korjaamista, joista olen puhunut. Tällaistako tämä politiikka on? Maailman mittakaavassa pikkuruisia nytkähdyksiä eteenpäin, mutta omassa sydämessä ne tuntuvat suurina saavutuksina.

Tällä hetkellä, tässä tammikuun lopun helliessä mahtavilla pakkasilla, olen puolivälissä maanpuolustuskurssin suorittamista. Kurssilla vietetään pitkät päivät ja saamme tietoa useilta eri osa-alueilta hyvin laajasti ja kattavasti. Vaikka homma on kesken voin helposti sanoa että kyllä on kannattanut. Tästä lisää sitten myöhemmin.

Tänään aamulla nipistin päivän alkajaisiksi hippusen aikaa myös eduskunnassa käymiseen ja otin vastaan muutaman vieraan. Luonani kävivät pari Kirkon Ulkomaanavun työntekijää sekä kaksi heidän kollegaansa Ugandasta. Tavatessani Kirkon Ulkomaanavun edustajia aiemmin kävi ilmi, että heillä on kehitysyhteistyökohteita myös Ugandassa, joten tästä olikin helppo siirtyä suunnittelemaan heidän työhönsä tutustumista Kampalan kokousmatkan yhteydessä. Suomessa Kirkon Ulkomaanavun luona vierailevat ugandalaiset tulivat eduskuntaan kertomaan minulle lyhyesti maastaan, sen ongelmista sekä kehitysyhteistyökohteista. Lyhyt tapaaminen oli erittäin hyvä ja informatiivinen, ja ugandalaiset olivat selkeästi paneutuneita asiaansa ja kertoivat hankkeidensa tuloksista. Niiden selkeä painopiste on ihmisten aktivoiminen siten, että he voivat auttaa paitsi itseään ja perhettään niin myös yhteisöään. Kehitysyhteistyö herättää laajalti tunteita laidasta laitaan, mutta sitä pitää voida arvioida kriittisesti kuten mitä tahansa muuta verovaroin rahoitettua toimintaa. Perussuomalaiset ovat esittäneet kehitysapumäärärahojen leikkaamista yhtenä toimena talouden tasapainottamiseen, mutta ajatus ei ole saanut kannatusta. Absoluuttisen rahan määrän lisäämisen sijasta meidän tulisi voida mitata kehitysavun onnistumista tuloksilla. Näihinkin teemoihin tulen palaamaan myöhemmin, mutta odotan suurella mielenkiinnolla kehitysaputoimintaan tutustumista paikan päällä, yhdessä kohteessa. Toivon voivani palata Ugandasta hyvien uutisten kera.

 

 

2 kommenttia artikkeliin “Yhtä tosi pientä askelta ottamassa”

  1. Hannu Töyri kirjoitti:

    Kehitysapumäärärahoja tulisi vähentää reilusti. Nykyinen kehitysapu ei toimi. Kehitysapu menee vääriin kohteisiin eli sen varastaa kehitysmaiden eliitti. Näitä rahoja tarvitaan Suomessa.

  2. Paavo Manninen kirjoitti:

    Kehityasavusta: Nyt kun Nokia on lopullisesti sulkenut Suomen tehtaansa ja siirtänyt tuotantonsa kehitysmaihin (kehittyviin maihin), niin eikö tämä voitaisi laskea Suomen kehitysapuun kuuluvaksi. Siis Suomessa aiemmin tehty työ on viety kehitysmaihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *