Takaisin pääsivulle

13 maaliskuu
2011

Korvaamaton kovalevy – ja muita pikkuvikoja

Sunnuntai 7.1.2001. Vietin leppoisaa iltapäivää tuttavani kanssa hörppien ties monennettako teekupillista olohuoneessani Dublinissa. Päivä oli harmaa ja kostea, kuten Irlannissa hyvin usein. Puhelin soi. Se oli tätini, joka soitti Suomesta kauhuissaan ääni murtuen: ”Sinun äitisi on viety sairaalaan. Hänellä on aivoissa jotakin.” Minulta meni jalat alta ihan kirjaimellisesti. Muistan hyvin miltä se tuntui.

Se jokin äitini aivoissa määriteltiin vasta usean päivän kuluttua. Jälkikäteen ajateltuna aikaa meni ihan uskomattoman kauan. Kun tieto aivoinfarktista lopulta tuli, elämä oli täynnä kysymyksiä, epätietoisuutta ja hämmennystä. Infarkti oli yllätys. Sairaus tuli täysin tyhjästä, sillä äidillä ei ollut merkittäviä riskitekijöitä ja hän oli aina elänyt terveellisiä elämäntapoja noudattaen. Äidin sairaala-aika oli akuuttivaiheen jälkeen kohtuullisen lyhyt ja lensin Suomeen heti hänen kotiuduttuaan. Katselin äidin hidastunutta askelta ja tahdottomana roikkuvaa oikeaa kättä. Juttelimme ja puuhailimme kaikenlaista, kuten järjestelimme kirjahyllyä. Kai sitä sen hirvittävän järkytyksen keskellä kuvitteli, että touhuillaan tässä nyt sitten kuten ennenkin, vaikka mikään ei enää ollut niin kuin ennen.

Koko aikuisikänsä työskennelleen, aktiivisen naisen toisenlainen elämä oli alkanut.

———-

Ihmisen työkyky voi olla rajoittunut eri syistä. Henkilöllä voi olla jokin syntymästä saakka ollut vamma, pitkäaikaissairaus tai hän on voinut loukkaantua tai sairastua, minkä seurauksena toimintakyky ei ole palautunut entiselleen. Rajoittunut työkyky ei tarkoita sitä ettei työhaluja olisi. Ihmisellä, ainakin useimmilla, on luontainen tarve osallistua yhteiseen toimintaan, tuntea itsensä hyödylliseksi ja kantaa oma kortensa kekoon yhteiskunnan pyörittämisen eteen. Ulkopuolisena ja tarpeettomana olo sekä hyödyttömäksi itsensä tunteminen ovat omiaan nakertamaan kenen tahansa itsetuntoa ja jaksamista. Voi vain kuvitella, miten rankalta se voi tuntua ihmisestä, joka on toimintakykyä rajoittavan sairauden tai vamman takia työn ulkopuolella arkipäivästä toiseen.

Työterveyslaitoksen tiedotteessa 3/2011 kerrotaan, että Suomessa on arvioitu olevan noin 200 000 vammaista tai pitkäaikaissairasta henkilöä, jotka voisivat työllistyä. Se on valtava määrä ihmisiä, joilla on hyödyntämätöntä osaamista ja työvoimapotentiaalia. Työterveyslaitoksen dosentti Nina Nevala tiivistää asian erinomaisesti toteamalla, että ”meidän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ihmisen jäljellä olevaan työkykyyn ja vähemmän huomiota hänen sairauteensa tai työkyvyttömyyteensä”.

Työn määrä ei ole vakio, mutta yhteiskunnan tavoite ei mitenkään voi olla työn määrän vähentäminen vaan sen lisääminen. Lisääntyneen työn kautta syntyy lisää tuloja ja tuottavuutta pitämään maamme rattaat pyörimässä ja turvaamaan niitä palveluita, joita jokainen meistä tarvitsee – kuka enemmän, kuka vähemmän. Ihmisten pitäminen tuottavan työn ulkopuolella ei millään tavalla voi olla yhteiskunnan etu. Toisen tuottava työ on täysi työviikko ja ylityötunnit päälle, toiselle se on osapäiväinen työviikko tai osa-aikainen työpäivä. Tuottavuutta ei pitäisi kuitenkaan mitata ainoastaan rahassa, vaan henkisessä hyvinvoinnissa, joka liittyy osallistumiseen ja osallisena olemiseen. Sitä ei voi mitata eikä korvata rahalla.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmassa 2011 nostetaan ilahduttavasti esiin vaatimus vammaisten henkilöiden mahdollisuudesta toimia omien kykyjensä mukaan yhteiskunnan eri osa-alueilla. Suomi on aina tukka putkella noudattamassa ensimmäisenä pienimpiäkin eurooppalaisia oikkuja, mutta vammaisten työllisyydessä maamme on todellinen vätys. Perussuomalaisten esiin nostama tavoite on erittäin tärkeä, mutta itse pidän välttämättömänä, että sama vaatimus ulotetaan myös kaikkiin niihin vajaakuntoisiin, jotka eivät ole omasta tahdostaan työn ja osallisuuden ulkopuolella. Yhteiskunnallisten toimien mahdollistaman vajaakuntoisten kuntoutuksen, työn uudelleen järjestelyn, apuvälineiden käytön ja työympäristön tahtotilan merkitys on valtava. Työelämän ja yhteiskunnan tarjoamien osa-aikatyöhön liittyvien ratkaisujen keventäminen ja monipuolistaminen olisi meidän kaikkien etu.

———-

Usean vuoden kuntoutuksen ja harjoittelun, lukemattomien lääkärinlausuntojen, arviointien ja erilaisten byrokraattisten prosessien läpikäymisen jälkeen minun äitini palasi töihin. Hän ei palannut siihen työhön, mitä teki silloin ennen, mutta työhön kuitenkin. Työ on osa-aikaista, mutta se on tärkeää työtä. Se vapaa-aika, jota ei ollut silloin kun hän oli täysin terve, kuluu nyt nauttien lemmikeistä, luonnosta ja uusista harrastuksista. Kun kovalevy meni rikki, se vei jotakin peruuttamattomasti mennessään, mutta toi jotakin aivan uutta tilalle.

Yritetään jokainen pitää huolta omasta kovalevystämme, sillä se on korvaamaton. Se voi mennä epäkuntoon kenellä tahansa, milloin tahansa.

———-

Lisäys 14.3.2011: Kansainvälistä aivoviikkoa vietetään 14.-23.3.2011. Viikon teemana on: Aktiivista auttamista neurologisesti sairaiden ja vammaisten arjessa – voimaa vapaaehtoistyöstä! Tämä teema tukee myös EU:n vapaaehtoistyön vuotta. Neurologiset vammaisjärjestöt järjestävät Aivoviikon aikana eri puolilla Suomea avoimia yleisötilaisuuksia, joissa kerrotaan neurosairauksista, kuntotuksesta ja hoidosta. Lisäksi tuodaan esiin sairastuneiden tuen tarvetta arjessa. (Lähde)

4 kommenttia artikkeliin “Korvaamaton kovalevy – ja muita pikkuvikoja”

  1. pekka ollila kirjoitti:

    Älä jää yksin, älä jätä yksin!!

    Olkoon hyvät hiihtokelit!

    http://www.sulonurkkala.sivuni.fi/

  2. Yhteiselo kirjoitti:

    Tärkeä asia otettavaksi esille. Syrjäytyminen työelämästä on arkipäivää monelle, ei pelkästään sairastumisen,vaan monen muun asian takia. Työelämään uudelleen sijoittuminen vaatii sairastuneelta, mutta myös työyhteisöltä ja työterveyshuollolta todellista tahtotilaa. Moniammatillinen tiimi osaa katsoa asiaa kaikkien näkökulmasta. Yhdenkin vammautuneen paluu takaisin työelämään on merkittävä säästö yhteiskunnalle.

    Turvallisia terveitä työvuosia sinulle Maria ja äidillesi ja tottakai kaikille muillekin.

  3. Missä mennään? kirjoitti:

    Mitä mieltä olet politikkona siitä että, osatyökyvyttömyyseläkejärjestelmää ollaan romuttamassa? Mihin kaikki tämän tukijärjestelmän avulla työelämässä mukana olevat ihmiset joutuvat? Tuleeko tosiaankin yhteiskunnalle halvemmaksi maksaa ihmisille, joilla on vielä potentiaalia osallistua työelämään, eläkettä kotiin vastikkeettomasti?

  4. Onni kirjoitti:

    Yhteiskunnallisesti on todella merkittävää jos sairastunut tai vammautunut henkilö pystyy palaamaan työelämään. Mainitsemasi työn järjestelyn, apuvälineiden tai kuntoutuksen myötä palaamaan vaikka osa-aikaiseen työhön. Omalla työpaikallani on henkilöitä joille on räätälöity yksilöllistä toimenkuvaa tai osa-aikaisuutta koska on aidosti haluttu tukea ihmisen paluuta työhön.

    Yksilön kannalta se tarkoittaa osallistumista, yhteiskunnan eteenpäin viemistä ja myös sen oman eläkekertymän rahallista kasvattamista. Kokemusta siitä, että sairastuminen ei heittänytkään häntä ulkokehälle. Yhteiskunnallinen merkitys tulee niistä euroista. Jos henkilö, joka on todellisen eläköitymisen uhkaama, saadaan tukitoimien kautta työllistettyä, silloin puhutaan merkittävistä summista.

    Suunnitelma osa-aikatyökyvyttömyyseläkejärjestelmän romuttamisesta on järjetön. Mikäli pitää paikkansa, osoitus jälleen kerran miten tämä yhteiskunta on ihastunut vastikkeettoman tuen jakamiseen.

    Tsemppiä, Maria, vaaleihin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *