Takaisin pääsivulle

09 marraskuu
2008

Hajanaisia sanoja vaalien jälkeisestä ajasta

Vaali-illan jälkeen äänimääräni oli 434, mutta muutama päivä myöhemmin tarkastuslaskennassa lopulliseksi tulokseksi varmistui 451 ääntä. Tulos riitti valtuustopaikkaan. Edustan valtuustossa paitsi itseäni ja äänestäjiäni, myös Turun Perussuomalaisia sekä puoluettani. Valtuustotyöskentely, kuten politiikka yleensäkin, on vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Minulla ei ole harhakäsityksiä siitä, että yksi ihminen voi muuttaa Turkua, Suomea tai maailmaa. Jos niin olisi, ilmiö olisi vähintäänkin huolestuttava.

Tuloksen selvittyä olin kovin ilahtunut kaikista niistä onnitteluista, joita sain eri tavoin. Erityisen paljon mieltä lämmittivät tervehdykset maahanmuuttajataustaisilta henkilöiltä, joihin olen tutustunut työni kautta. He kertoivat äänestäneensä minua. Muutama onnelkyynel tuli, kun sain eräältä puolueen konkarilta upean, tulipunaisen ruusun, kannustavien sanojen saattelemana.

Tammikuussa alkava valtuustokausi on luottamustehtävä, johon suhtaudun äärimmäisen vakavasti mutta avoimesti.

——————————————————————————————————————

Tohtori Arajärvi, jonka jokainen varmaan tietää, kuuluu työryhmään, joka perehtyy maahanmuuttajien työllistymiseen vaikuttaviin esteisiin. Työ on vielä kesken, mutta tämän päivän Turun Sanomat tarjoili maistiaisia siitä mitä on odotettavissa. Jutussa Arajärvi sanoo jotain, mikä palautti mieleeni omat havaintoni muutama viikko sitten, jolloin kiersin ympäri Varissuota jakamassa vaalimainoksiani: ”Olisi huolehdittava, etteivät asuinalueet slummiudu tai, että vältetään erottelu.”

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että slummiutuminen on jo alkanut Varissuolla paikoitellen.

Erottelua, jos sillä tarkoitetaan sitä että maahanmuuttajat keskittyvät asettumaan samoille alueille tai samoihin taloihin, on nähtävissä täällä myös. Varissuolla on asuintaloja, joissa ei ole lainkaan tai ei ole juurikaan nimiä, jotka viittaavat siihen että kyseinen henkilö olisi suomalaistaustainen. Älynväläyksiä muistutan tässä vaiheessa siitä, että erottelua ei ole se, jos talossa asuu pelkästään suomalaisia niin kauan kuin asumme Suomessa ja enemmistö asukkaista on suomalaistaustaisia henkilöitä.

Näkemäni perusteella rappukäytävät ja talot Varissuolla ovat sitä huonommassa kunnossa mitä enemmän maahanmuuttajia niiden asukkaissa on. Kyseisten talojen asunnot voivat toki olla viimeisen päälle remontoituja ja varustelutasoltaan huippukuntoisia lukaaleja, joten en luonnollisestikaan voi ottaa kantaa muuhun kuin siihen mitä näin yleisissä tiloissa. Ne raput/talot, joissa maahanmuuttajien osuus on suuri, ovat ensinnäkin hyvin sotkuisia. Roskaa on kaikkialla. Seiniä, lattioita, ilmoitustauluja ja ovia on tuhrittu. Kaikkea mahdollista on raavittu ja revitty tai vaurioitettu tulella nokisuudesta tai sulamisjäljistä päätellen. Haju on sekoitus pinttynyttä likaa, tupakkaa ja omituista kosteutta.

Yllä kuvaillusta voi tehdä päätelmiä yksittäistapauksista, joita ei saa yleistää. Nämä päätelmäni ovat kaikki ei-toivottavia ja ikäviä:

1. maahanmuuttajien määrän suuruuteen liittyy sotkujen ja ilkivallan lisääntyminen.

2. esimerkkitalojen omistaja (Turun kaupunki vuokrataloyhtiöidensä kautta) ei pidä niitä taloja, joissa asuu maahanmuuttajia, yhtä hyvässä kunnossa kuin niitä taloja, joissa asuu pääasiassa suomalaisia.

3. slummiutuminen on alkanut siinä muodossa kuin se voi näillä leveysasteilla alkaa. Kun puhutaan suomalaisesta slummista ei tarkoiteta hökkelikyliä, jossa nappisilmäiset lapset hyppelevät roskalammikoissa paljain varpain.

Kysymys kuuluukin, miten tämä kehitys pysäytetään alkuunsa ja kentes korjataan tilanne alkutilannetta vastaavaksi kiinteistöjen kunnon osalta. Myymällä vuokratalot, kuten Turun kaupunki on suunnitellut?

———————————————————————————————————————-

Sekä ennen vaaleja että niiden jälkeen olen saanut paljon myönteistä ja rohkaisevaa palautetta, tarkentavia kysymyksiä ja mielipidetiedusteluja. Vaalien jälkeen olen päätynyt myös sellaisen viestinnän kohteeksi ja aiheeksi, jonka koen uhkaavaksi ja vihamieliseksi. Tämän takia olen kokenut (ja koen edelleen) myös huolestumisen tunteita oman kokonaisvaltaisen hyvinvointini takia. Jatkossa nähdään onko minun syytä käsitellä tätä asiaa blogissani tämän enempää.

———————————————————————————————————————–

Jokin aika sitten kirjoitin muutaman sanan peliharrastuksestani. Sen jälkeen olen ostanut sekä Fallout 3:n että LittleBigPlanetin. Falloutia pelasin viime lauantaina aika kauan, tekisipä mieli sanoa että melkein koko päivän. Minun pelaamiseni ei ole kuitenkaan koskaan niin intohimoista, ettenkö siitä irrottaudu muihin hommiin niin että pelaamiseen voi tulla pitkiäkin taukoja. Sitten onkin sitä mukavampi löytää hyllystä kesken oleva peli ja siirtyä mielikuvitusmaailmaan synkkänä ja sateisena päivänä, sellaisena kuin päivä on tänään täällä Turussa.

———————————————————————————————————————–

Lähden pian käymään Sampan luona Intiassa. Seuraavan blogimerkinnän otsikko taitaakin olla Terveisiä Hyderabadista.

Matkaani ennakoiden kävin vaihdattamassa autoon uudet talvirenkaat, sillä eihän sitä tiedä vaikka talvi yllättäisi tässäkin maanosassa poissaoloni, vaikkakin lyhyen, aikana. Sain erinomaisen hyvää palvelua Puistomäen Rengashallissa, jonka asiakkaaksi päädyin Ilta-Sanomissa olleen hintavertailun takia. Hyvä sattuma että tuli läpyskä ostettua ihan muusta syystä, sillä tuskin muuten olisin hoksannut kyseiseen firmaan mennäkään asioimaan.

3 kommenttia artikkeliin “Hajanaisia sanoja vaalien jälkeisestä ajasta”

  1. Lapinleuku kirjoitti:

    Uhkaavaan ja vihamieliseen palautteeseen kannattaa suhtautua kaikella asiaan kuuluvalla vakavuudella ja pistää sille heti stoppi. Toivottavasti myös virkavallalla on intressejä puuttua tällaiseen. Kaikkea hyvää ja tsemppiä! Uskon että hyvin sinulla tulee menemään.

  2. Aleksi kirjoitti:

    Omien kokemusteni mukaan suurin syy kerrostalojen huonoon yleisten tilojen kuntoon on se, että maahanmuttajat eivät osaa opettaa lapsiaan kunnioittamaan julkista omaisuutta. Helposti lapset kasvata kuin pellolla. Millään ei ole mitään väliä.

    Kyllä se kaupunki tai mikä tahansa muu taho jossain vaiheessa kyllästyy siihen jokapäiväiseen korjaamiseen ja rahan kaivoon kaatamiseen ja sen jälkeen tasoa lasketaan. Se että maahanmuuttajat asuvat ”slummissa” johtunee aika pitkälti maahanmuttajista itsestään ja heidän kunnioituksen puutteesta yhteistä omaisuutta kohtaan. Ja voit arvata jos joku suomalainen menee asiasta mainistemaan ettei tällainen ole meillä tapana, niin johan alkaa rasisti sana kuulumaan.

    Kaikki maahanmuuttajat eivät tietenkään ole samanlaisia ja ne jotka pitävät siististä ja viihtyisästä ympäristöstä haluavat myös vaihtaa maisemaa.

  3. Leuku kirjoitti:

    Kerkesin jo häpeämään omaa sukupuoltani naispuolisten haihattelijoiden keskellä. Tekoripset silmälappuina huudetaan ihmisen laillista oikeutta kulttuuriin ja uskonnonvapauteen yksilönoikeuksien kustannuksella. Naisen itsemääräämisoikeus omaan ruumiiseensa ja elämäänsä on ”kulttuurin” kynnysmattona. Pikkupoikien (ja tyttöjen) silvotuilla sukuelimilläkö on pedattu tie monikulttuuriseen Eldoradoon?

    Jos jokin Suomen kulttuuria rikastaa, niin ne ovat sinunkaltaisesi pioneerit ihmisoikeuksien asialla. Kerrankin joku muistaa ihmistä eikä kulttuuria!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *