Takaisin pääsivulle

24 syyskuu
2008

PS-nuoret: Nuorten mielenterveys on yhteinen asiamme

Nuorten mielenterveys on yhteinen asiamme

Perussuomalaiset Nuoret ry:n hallituksen kannanotto

Julkaisuvapaa 24.9. klo 13

Itsemurha on suomalaisten nuorten yleisin kuolinsyy. Tästä huolimatta kunnollisia panostuksia nuorten mielenterveystyöhön ei ole tehty. Hallitus on väistämässä vastuunsa, sillä Jokelan turmasta huolimatta lasten ja nuorten mielenterveystyö on jäänyt valtion säästöbudjetin jalkoihin.

Pääministeri Vanhanen korosti Kauhajoen joukkomurhan tiedotustilaisuudessa yhteisöllisyyttä ja lähimmäisen vastuuta. Mielestämme on eriskummallista, ettei pääministerimme puhunut paperitehtaiden alasajojen yhteydessä yhteisöllisyydestä, vaan hyvät ja taloudellisesti kannattavat työyhteisöt voitiin lakkauttaa. Tämä on todellista seteliselkärankaisuutta, jos mikä.

Nuorten itsemurhia ei voida ehkäistä pelkästään yhteisöllisyydellä. Tarvitaan myös rahallista panostusta lasten ja nuorten mielenterveystyöhön sekä erityisopetukseen.

Myös terveet suomalaiset perusarvot on nostettava keskiöön, jotta olisi pohjaa, jolle yhteisöllisyyttä voidaan rakentaa. Yltiöyksilöllisyys, monikulttuurisuus ja äärimmilleen viety tehokkuus eivät juuri pohjaa anna. Nämä valtaapitävien suosimat trendiarvot nakertavat myös hyvinvointiyhteiskunnan palveluita, sillä moniarvoisessa yhteiskunnassa palvelutarve muodostuu rajattomaksi, mikä ei ole poliittisesti, taloudellisesti eikä lopulta myöskään inhimillisesti kestävää.

Yleisesti ottaen myös vanhempien on keskityttävä entistä enemmän siihen, millaisia rajoja he lapsilleen asettavat. Katseet kohdistuvat niin ikään sellaisiin päättäjiin, jotka sen sijaan, että puuttuisivat hyvin tiedossa oleviin epäkohtiin itse, vaativat lähinnä äänioikeusiän alentamista ja vastuun siirtämistä nuorille.

Lisätiedot:

Puheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala, puh. 050 919 6079
tai varapuheenjohtaja Ville Vähämäki, puh. 040 542 9179

1 kommentti artikkeliin “PS-nuoret: Nuorten mielenterveys on yhteinen asiamme”

  1. Ant- kirjoitti:

    Uusin Muutoksen suunnat on ilmestynyt: http://www.turku.fi/Public/download.aspx?ID=68527&GUID={A7E21A0C-ECE3-44EF-B1B5-E66E8327D8A2}

    Näiden kolmen kuukauden aikana (maalis-kesä) Varissuon muunkielisten osuus nousi 32 prosentista 33 prosenttiin. Koko Turun väkiluku väheni 339:llä. Vertaamalla edelliseen raporttiin voi huomata, että muunkielisten määrä kuitenkin kasvoi noin 185 henkilöllä. Kolmessa kuussa Turku siis menetti tavalla tai toisella ~525 suomen- tai ruotsinkielistä ja sai 185 muunkielistä.

    Sama trendi jatkuu raportista toiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *