Takaisin pääsivulle

08 elokuu
2008

Lisää moku-päivästä

Myös PerusSuomalainen-lehden päätoimittaja Harri Lindell oli paikalla PS-Nuorten moku-päivällä.  Lehden uusimmassa numerossa on mm. tiivistelmä paneelissa käydystä keskustelusta. Lehteen on päässyt mukaan myös muita näkökulmia asiaan, joten kannattaa käydä lukaisemassa moku-päivästä ja muista aiheista täältä.

3 kommenttia artikkeliin “Lisää moku-päivästä”

  1. Jukka Aakula kirjoitti:

    Luin fi-lib plokilta tällaisen jutun, jonka Mikko Ellilä on kirjoittanut:

    ”Miksi oikeusministeri Tuija Brax jättää tyystin mainitsematta, että Euroopassa lähes kaikki juutalaisvastaiset ja homovastaiset viharikokset ovat muslimien tekemiä? Esimerkiksi Ranskassa muslimien osuus näistä viharikoksista on tutkimusten mukaan yli 95%.

    Jos oikeusministeri Braxin mielestä EU:n ”on tartuttava kovin ottein suvaitsemattomuuden kasvuun”, miksi EU ei ole millään tavalla puuttunut juutalaisvihaa ja homofobiaa lietsovaan islaminuskoon?

    Islam on fasismin tunnusmerkit täyttävä vihaideologia, jolla on Euroopassa n. 30 miljoonaa kannattajaa. Suomessa muslimeja on n. 30000, Ruotsissa puoli miljoonaa, Saksassa neljä miljoonaa ja Ranskassa kuutisen miljoonaa. Miten tällaisen äärioikeistolaisen, juutalaisvihaa ja homofobiaa lietsovan ideologian valtava kasvu on jäänyt Suomen oikeusministeriltä täysin huomaamatta? Eikö oikeusministeri ole tehtäviensä tasalla? Eikö Suomen oikeusministeri tiedä, että islam kannattaa juutalaisten ja homojen murhaamista?

    Miksi oikeusministeri tai poliisiviranomaiset tai syyttäjäviranomaiset eivät ole millään tavalla puuttuneet tähän laittomaan vihanlietsontaan ja tappouhkauksien esittämiseen?”

    Mikä on perussuomalaisten kanta tähän ?

  2. R. Sorsa kirjoitti:

    tuota MOKU-sanaa…voisiko puhua ihan monikulttuurisesta…tuo lyhenne on kamala!
    MOKU on sanakirjan mukaan sotilasslangia.

  3. MUSLIMIT RASISTEJA kirjoitti:

    Saako musliminainen mennä naimisiin suomalaisen miehen kanssa? Rasisti-imaami Mustafa Kara: EI SAA MENNÄ!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *