Takaisin pääsivulle

19 toukokuu
2008

Ain laulain työtäs tee

Olen tavannut tänään montakin ihmistä työnsä ääressä. Erityisesti jäivät kuitenkin mieleen kolme ahkeraa työläistä Turun yliopistonkadulla, siinä heti Stockmannin ulkopuolella. Kello neljän jälkeen kävelykadulla riitti monenlaista kulkijaa, joten noilla kolmella, joiden työpäivä ei vielä ollut ohi, riitti runsaasti potentiaalisia asiakkaita.

Yksi heistä oli nuori nainen, joka lähestyi ihmisiä Amnestyn tunnuksella varustetun kansion kera. Toinen töissä oleva oli nuori nainen. Hänellä oli siniset liivit yllään ja käsissään lehtinen, josta saattoi tavata nimen Unicef. Kolmas työntekijä seisoi touhukkaana ja topakkana muutaman metrin päässä näistä aiemmin mainituista. Hän oli asemoinut itsensä Stockmannin pyöröoven eteen ja haki välillä katsekontaktilla yhteyttä vanhempaan naiseen, joka seisoskeli lähettyvillä. Tällä touhuajalla oli hurmaavan suuret, suklaanruskeat silmät, pikimusta tukka ja likaiset kädet. Naamakin taisi olla vähän sotkuinen, mutta sieltä seasta näkyi tähtisilmien lisäksi pyörryttävän söpö hymy. Pienikin hän oli, ehkä viisi, kenties kuusivuotias. Hän, kaikista kaunein kadulla työtään tekevä halusi myydä minulle rähjäisen, laihan ruusun. En ostanut. Minulla oli kiire bussiin, joka lähtisi viiden minuutin kuluttua. Olen varma että moni muu paremmalla ajalla liikenteessä ollut osti, sillä parhaimpia myyjiä ovat juuri ne, jotka hymyllään, puheellaan tai vain pelkällä vangitsevalla karismallaan saavat asiakkaan pään pyörälle, näkemään vaaleanpunaisia kuvia siitä, miten kannattava hankinta juuri tämä hankinta on. Pieni, tumma tyttölapsi oli epäilemättä Yliopistonkadun paras myyjä.

Amnestyn ja Unicefin nimissä työtään tekevät myyvät huonoa omaatuntoa. Huonoa omaatuntoa siitä, että sinulla on asiat näin hyvin ja jollakulla toisella jossain ihan toisella puolella maailmaa on asiat näin huonosti. Heidän kaupankäyntinsä on kuitenkin hieman hidasta, eikä nykymuodin mukaisesti dynaamista, koska siinä joudutaan keskustelemaan, vastailemaan kysymyksiin ja perustelemaan asiaansa. Asiakkaalla ei aina ole aikaa pysähtyä, vaikka omatunto kolkuttaisikin jo pelkän logon näkemisestä. Pikkutytöltä hyvän omantunnon voi sen sijaan ostaa muutamassa sekunnissa: ruusu kouraan, kolikko pieneen likaiseen käteen ja viuh-vauh, päivän hyvä työ on tehty. Pikkutyttö apujoukkoineen menee myymään rumia ruusujaan myös huomenna, koska heidän liikeideansa toiminta-ajatus pelaa. Eikö se ole minkä tahansa liiketoiminnan kantava rakennelma.

Posti toi tänään laskun Turun yliopiston ylioppilaskunnalta. Seuraavan lukuvuoden jäsenmaksu on 85 euroa. Lisäksi voi lahjoittaa halutessaan muutaman euron johonkin TYY:n valitsemaan kehitysyhteistyökohteeseen. Tänä vuonna kohteita on kolme: Meksikossa, Addis Abebassa ja Indonesiassa. Esitän, että ensi vuonna TYY katsoo lähialueen ongelmiin. Kuulemma Euroopassa on sellainen maa, Euroopan Unionin jäsenmaa, jossa on syrjitty ja huonoissa oloissa elävä vähemmistö, Romanian romanit. Jotkut lehdet ovat kertoneet, että romanit levittäytyvät kotiseuduiltaan muualle Eurooppaan kerjäämään. Jopa Suomessa, Helsingissä, on ollut tapauksia, jossa kerjäämässä on ollut myös pieniä lapsia. Jotkut heistä ovat myyneet ruusuja tai rihkamaa. Olisikohan Yliopistonkadun pieni kaunotar ollut yksi heistä? En tiedä, mahdollisesti.

Mielestäni pienten lasten paikka ei ole kadulla myymässä mitään. TYY voisi kerätä vapaaehtoisia tukimaksuja Romanien romanien auttamiseen kotimaassaan, omalla seudullaan, oman kansansa, kielensä ja kulttuurinsa parissa. Tällöin pienten romanilastenkin olisi ehkä mahdollista päästä koulun penkille eikä joutua pohjolan perukoille myymään turkulaisille ruusuja. Kouluun pääseminen pitäisi olla jokaisen lapsen itsestään selvä oikeus.

4 kommenttia artikkeliin “Ain laulain työtäs tee”

  1. Kekke kirjoitti:

    Kuinkahan monta lasta on adoptoitu Balkanin mustalaisten joukosta ja ylipäätään sieltä päin?
    Suuremmassa osassa tuntemistani adoptiotapauksista lapsi on afrikkalainen tai kiinalainen, yhden dokkarin olen nähnyt jossa suomalaiseen perheeseen adoptoitiin venäläiset sisarukset (ressukoilla oli sentään tukena toisensa alun kulttuurishokissa)

    Jos kurjuutta ja köyhyyttä halutaan lääkitä kuin leukemiaa asperiinilla, eli kansainvälisellä adoptiolla, niin millä tariffilla määritellään että mitkä mukulat pitää pelastaa ja mistä?

  2. Johannes kirjoitti:

    Taisin nähdä saman amnestyn ja unicefin kaverin. Olivat aika hiljaista tyttöä. Sai itse mennä juttelemaan. Siltikin olivat lähes paniikissa. Sillä naisella taisi olla viellä rikkinäiset farkut ja tumma tukka sekä lävistys naamassa. Eivät olleet mielestäni parhaita myymään aatettaan.

  3. Embo kirjoitti:

    ”TYY voisi kerätä vapaaehtoisia tukimaksuja Romanien romanien auttamiseen kotimaassaan, omalla seudullaan, oman kansansa, kielensä ja kulttuurinsa parissa.”

    Heheh, tämä on ns. ”eri asia”. TYY tietää, ettei Romanian romanien auttaminen ratkaise mitään, mutta kaukomaiden kohteista voi ainakin kuvitella, että siellä saadaan aikaan jotakin.

  4. Crash kirjoitti:

    ”Amnestyn ja Unicefin nimissä työtään tekevät myyvät huonoa omaatuntoa. ”

    Kyllä ne kauppaavat ihan hyvää omaatuntoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *