Takaisin pääsivulle

12 toukokuu
2008

Kaikille sama uskonnontunti

Tämä tulee muutaman päivän viiveellä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ilahduin viime perjantaina kovasti, kun luin Iltalehden ja Hesarin verkkoversioista Opetushallituksen kehitysjohtaja Markku Rimpelän mietteitä siitä, että kaikkien oppilaiden pitäisi osallistua koulussa samalle uskontotunnille. Ajatustaan hän perustelee lisääntyvällä maahanmuutolla. Kirjoitin aiheesta omia mietteitäni otsikolla ”Uskokoon ken tahtoo” viime helmikuussa. Rimpelän mielestä uskonnonopetusta pitäisi kehittää etiikan ja uskontotiedon suuntaan, itse visioin uskonnonopetuksen korvaamista elämänkatsomustiedolla siten että kukaan ei saa koulussa minkään uskonnon opetusta vaan jokainen osallistuu kaikille yhteiseen elämänkatsomustiedon opetukseen. Mikäli Rimpelän mielipiteet saavat tulta alleen ne päässevät isomman joukon pohdittavaksi muutaman vuoden kuluttua, kun opetussuunnitelmaa aletaan uudistaa.

Minä pidän uskomista, uskontoa ja sen harjoittamista jokaisen yksilön ehdottomana oikeutena, mutta vain siten, että se ei vaikuta toisen yksilön vastaavaan oikeuteen. Itse erosin Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta viime syksynä, mutta se ei vienyt minulta uskoani. Uskominen on niin henkilökohtainen asia, että haluan pitää sen ihan omana juttunani ja tunnustaa toisten oikeuden samaan. Toivoisin, että uskonto, kaikki uskonnot, pysyisivät yksilöiden ja yhteisöjen henkilökohtaisina, omalla vapaa-ajalla harjoitettuina asioina. Tämä olisi tasa-arvoista.

——————————————————————————————————————————

Vietimme äitienpäivänä usemman tunnin patikoimalla Kuhankuonolla. Kuuma tuli, mutta saatiin sentään reilusti raitista ilmaa ja mukavaa liikuntaa. Komea ukkometso tepasteli ylpeänä kallion korkeimmalla kohdalla ja naksutteli minkä ehti. Aikamme sitä ihailtuamme se sai meistä ilmeisesti tarpeekseen ja lähti hitaaseen lentoon suoraan meitä kohti. Poistuimme paikalta ja jätimme metson haeskelemaan morsianta kaikessa rauhassa.

metso.JPG

Ilta kuluikin mitä mainioimman korkeakulttuurin, eli jääkiekon parissa. Tänä iltana saa taas jännittää. Ja huomenna haukotella töissä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *