Takaisin pääsivulle

22 helmikuu
2008

Terveisiä Varissuolta 20.2.2008

Parin päivän viiveellä kirjoitan muutaman rivin tämän viikon Kulmakunta-lehden tekstiviestipalstasta. Koko alkaneen vuoden ajan tekstiviestipalstalla on pääsääntöisesti ihmetelty koirankakkoja ja parvekkeiden jouluvaloja. Edellisiä on muuten kävelytien reunoilla ihan käsittämättömiä määriä ja jälkimmäisiä käytössä vielä suht monessa kodissa.

Keskiviikkona mielipidepalsta palasi hieman ajassa taaksepäin. Tovi sitten kuumana käynyt uimahallikeskustelu elääkin edelleen:

”Lausteen uimahalli saatiin auki, hyvä. On omat vuorot maahanmuuttajille ja naisille ja miehille. Valtaväestö pulikoi edellä mainittujen lasten seassa, jotka eivät paljon muista piittaa. Ei hyvä.”

Henkilökohtaisesti en ole koskaan käynyt Lausteen uimahallissa tai missään muissakaan näistä halleista, jossa on omat vuorot sellaisille miehille ja naisille, jotka eivät uskontonsa takia voi uida muiden kuin ”kaltaistensa” joukossa. Olen kuitenkin keskustellut asiasta muutaman nuoren äidin kanssa ja heidän vinkkaamanaan olen lukenut aiheesta käytyä mielipiteenvaihtoa esimerkiksi eräillä Internetin vauva- ja lapsiasioiden ympärillä pyörivillä palstoilla. Uimahallien käytön rajoittaminen valtaväestöltä eritoten viikonloppuisin koetaan ikäväksi ja epäreiluksi asiaksi mm. siksi, että tavallinen työssäkäyvä vanhempi veisi ilomielin lapsensa uimaan juuri viikonloppuna. Tähän on luonnollinen syy se, että työssäkäynti rajoittaa perheen yhteisiä harrastuksia arkisin. Maahanmuuttajiin kuuluu toisaalta sellaista väestöä, joka ei käy tai tule ikinä käymään töissä. Tällaisia ovat esimerkiksi suurperheiden kotiäidit, joilla olisi aikaa käyttää uimahallin palveluja minä tahansa viikonpäivänä. Olisikohan Lausteellakin syytä siirtää maahanmuuttajien omat vuorot maanantaiaamupäivälle. Vaikka minulla ei olekaan lapsia, ymmärrän hyvin sen, että viikonloppujen vapaa-aika käytetään mielellään perheen yhteiseen touhuiluun, eikä sitä pitäisi rajoittaa tällä tavoin.

Tässäkin keskustelussa on puhuttu taas maahanmuuttajista, vaikka harvassa taitavat olla ne henkilöt, joille on epäselvää minkälaisia maahanmuuttajia oikeasti tarkoitetaan.

Aurinkoista viikonloppua. Me aloitamme sen viettämisen menemällä illalla elokuviin. Luvassa räiskintää ja pahiksia Rambon tyyliin.

22 kommenttia artikkeliin “Terveisiä Varissuolta 20.2.2008”

  1. ciclista kirjoitti:

    Keksi nyt hyvä nainen jo jotain uutta kuin tämä uimahallivuoro 😉

  2. Markku Peltola kirjoitti:

    Erikoista näissä erityisvuoroissa on se, että ne toimivat paljon mainostettua ”kotouttamista” vastaan, sallimalla joidenkin maahanmuuttajaryhmien eristäytyä valtaväestöstä, joihin heitä niin kovasti(?) koitetaan tuolla ”kotouttamisella” intekroida.

    Muutenkin puhumalla ”maahanmuuttajavuoroista”, jätetään sanomatta todellista syytä, joka on muslimimaahanmuuttaja, venäläisillä tiettävästi ei ole mitään sitä vastaan, että valtaväestö käyttää samoja palveluita heidän kanssaan.

    Nämä erityisvuorot/-oikeudet, eivät myöskään paranna valtaväestön asenteita maahanmuuttajia kohtaan, emme nimittäin kaipaa etuoikeutettua luokkaa maahamme, jonka ainakin pitäisi olla demokratia.

  3. Manu kirjoitti:

    Jaahas, eiköhän Turun asiat alkaisi olla jo mallillaan, nyt ollaan päästy maahanmuuttajien uimahallivuoroihin asti. Täällä Helsingissä maahanmuuttajille (lähinnä musliminaisille) on varattuna pieni uimahalli, Itä-Helsingistä (Jakomäen uimahalli) klo 11.00-14.30 lauantaisin. Jos nyt totta puhutaan, niin itsekin pidän epäilyttävänä ja hieman epätasa-arvoisena tällaista menettelyä, mutta eihän maailma nyt tähän kaadu, jonkinverran voi myös joustaa. Itseasiassa työtätekevänä ihmisenä on paljon ikävämpää minun kannaltani, että ns. rikkaat varaavat omille luksustaloilleen omat rannat ja venepaikat Helsingin upeilta rannoilta, tämän jälkeen tavallisella tuppuraisella ei ole sinne asiaa, sama rikkaiden vs. köyhien välinen kyykyttäminen toistuu lähes kaikilla elämänalueilla, golfareiden mannut senkun laajenevat. Käykööt maahanmuuttajanaiset uimassa omalla vuorollaan niinä muutamana tuntina, onhan meillä saunavuorotkin vielä niille, jotka eivät halua vanhojen pervojen kanssa sekahöyrysaunoihin. Kyllä varmasti Turustakin löytyy uimahalleja kaikille tarvitseville.

    Välillä tuntuu siltä, että nämä maahanmuuttajakriitikot ovat kurttuotsaisia etikkaa juovia paskantärkeitä byrokraatteja, joilla on aina sormi pystyssä, voi voi voi ja ei ei ei, nyt naama näkkärille. Kyllä epäkohtia löytyy, jos niitä etsimällä etsii, ihan mistä vain. En ole itse mikään pro-moku-maahanmuuttaja-selkääntaputtelija, mutta ei kai se ole liikaa pyydetty, että välillä voi joitakin asioita katsoa myös toisesta näkökulmasta, ja joustaa voi aina silloin, kun joustaminen ei aiheuta pysyviä-pahoja ongelmia kenellekkään tai ole pois keneltäkään.

  4. Ciclista kirjoitti:

    Mitä epäilyttävää ja epätasa-arvoista niissä on? Suomessa järjestetään hakemuksesta hyvinkin erilaisille ryhmille liikuntatoimintaa. On lapsille, vanhemmille rouville, selkävaivaisille, liikalihaville, miesten jumppia yms. yms. vuoroja. Jopa 15-16 vuotiaille tytöille oma jääkiekkovuoro. Sellaista se on sivistyneessä yhteiskunnassa elämä.

    Kaikkea se ihmisen kateus ja katkeruus saakin aikaan!! Ja tuskimpa se vaikkapa Marian uintiharrastukselle on mikään este. Kunhan vain olet vittumainen elämässäsi epäonnistunut ihminen ja haluat että muillakin olisi yhtä paha olla…

    Koita nyt muuten itse ensin koittaa maksaa kaikki yhteiskunnan verovaroilla käyttämäsi palveluksesi. Eli mene töihin! Suomettajarotta on tunnetusti yhteiskunnalle pirun kallis elätettävä…

  5. Tiina kirjoitti:

    Tässä näkyy selvä rasismi. Pitääkö tämmöistä todellakin sietää suomalaisen veronmaksajan omassa maassaan? Tasa-arvon nimessä pitäisi näihin uimahalleihin nimetä joku päivä myös kristittyjen uintipäiväksi, jolloin muslimeilla ei olisi paikkoihin mitään asiaa. Minkähänlainen äläkkä siitä syntyisi vihervasurien ja muiden hyysääjien toimesta? Ciclista ja Manukin saisivat suureen ääneen pauhata miten taas maahanmuuttajaa kyykytetään!

  6. Manu kirjoitti:

    Tiina, tasa-arvon nimissä haluaisin uimahalleihin yhteisen saunan naisten kanssa(ja mieluiten saunaan pääsisi vain valikoidut rotunaiset, lihavat, rumat ja tyhmät tuulipukuleidit voisi laittaa omaan saunaansa), ihan vaan tasa-arvon takia ;). Kristittynä suomalaisena minulla ei ole mitään sitä vastaan, että muslimi ui samassa altaassa tai vedessä kanssani. Tässä peliin astuu joustavuus, koska tuossa jo esimerkiksi ciclista esitteli eri ryhmiä, joilla on omia vuoroja, niin miksi ei sitten musliminaisilla herra isä sentään voisi olla omia vuoroja. Perustele oikein hyvin, jotta ymmärrän, että ei käy laatuun muslimien oma vuoro (2,5 h kerran viikossa!!). Luultavasti he, jotka kaikkein eniten valittavat ja vastustavat eivät itse käytä lainkaan uimahallien palveluja eli heille kysymys on jostakin muusta, kuin konkreettisesta haitasta, tällöin syytä täytyy lähteä onkimaan kyseisen henkilön sisältä, vakaumuksesta, arvoista.

    Ja lopettakaa …ittu vieköön minun nimeäminen vihervasuriksi tai hyysääjäksi, sellaista minusta ei saa paistamallakaan. Olen supisuomalainen, arjalaista sukuperää omaava sinisilmäinen, armeijan käynyt, Suomen kansaa usealla lapsella rikastuttanut arkipäivän taistelija, uskon että verrattaessa moni teistä jää kakkoseksi. Inisijät saisivat painua Suomesta sinne missä pippuri kasvaa, sellaisia tämä maa ei kaipaa, valitettavasti suuri osa esimerkiksi poliitikoista vastaa juuri tätä inisijä -mallia.

  7. sepes kirjoitti:

    ”Perustele oikein hyvin, jotta ymmärrän, että ei käy laatuun muslimien oma vuoro (2,5 h kerran viikossa!!).” – Manu

    Uimahallivuoro erottelee ihmisiä uskonnon mukaan, vaikka se on laissa kielletty. Kenenkään ei pitäisi joutua osoittamaan vakaamustaan julkisen palvelun saamiseksi. Suomessa on vapaus uskoa mihin tahtoo, mutta se ei anna kenellekään mitään erivapauksia tai etuuksia. Tämä uimahalli asia on vastoin kaikkea sitä tasa-arvo käsitystä (ja lain henkeä) joka tavallisella suomalaisella on ja ennen kaikkea tämän erottelun puoltajat perustelevat asiaa sillä, että se ei ole iso asia meille suomalaisille ja täällainen toiminta kuuluu maahanmuuttajien kulttuuriin. Miksi kukaan ei sano näille maahanmuuttajille, että nykyään te asutte Suomessa ja Suomessa on omat tapansa. Suomalaiset antavat periksi ja joustavat monessa asiassa, mutta nyt on teidän aika muuttaa vanhoja tapojanne ja hyväksyä se tosiasia, että Suomessa noudatetaan maallista lakia ja järjestystä. Uskoa voi omalla ajallaan, mutta julkiset palvelut ovat samoja kaikille. Tämä edistäisi integraatiota, eri uimahallivuorot vähentävät sitä. Mikä olikaan tavoite?

    Vaikka Manun mielestä asioiden noudattaminen periaatteesta onkin mielenvikaista toimintaa, on se pitkälti se syy, miksi länsimaalainen yhteiskunta on saavuttanut sen tilan jossa se nykyään on.

    Vielä Ciclistalle ja Manulle siitä, että teidän mielestä tämä uimahalliasia on mitätön pikkuseikka. Tämä blogiteksti kertoikin siitä, mistä paikalliset ihmiset kirjoittavat ja puhuvat heidän paikallisessa lehdessään. Nämä ihmiset ovat niitä, jotka ihan oikeasti ovat tekemisissä näiden asioiden kanssa ja he ovat niitä jotka kokevat nämä monikulttuurisuuskokeilut ihan konkreettisesti joka päivä kun he vievät lapsensa kouluun, käyvät kaupassa ja harrastuksisssa. Minusta näiden ihmisten sanoman vähätteleminen on säälittävää. En minäkään eteläsuomalaisena ehdottele susien täydellistä metsästyskieltoa, porotalouden lopettamista ja hirvenmetsästyksen kieltämistä. Vielä vähemmän minä arvostelen niiden perheiden vanhempien kommentteja televisiossa ja lehdissä, jotka sanovat, että he eivät uskalla lähettää lapsiaan susien pelossa koulumatkalle kävellen.

    Maahanmuuttaja-alueilla asuvia ihmisiä erityisesti harmittaa se, että heiltä ei ole koskaan kysytty, että haluavatko he maahanmuuttajia keskuuteensa ja kuinka paljon. Tai kerrottu miten näiden ihmisten sulauttaminen suomalaiseen yhteiskuntaan aiotaan toteuttaa. Samoin harmittaa sitä perhettä jonka koiran on susi yöllä raadellut hengiltä, että miksi häneltä ei ole kysytty susien vaarallisuudesta, vaan asian on sananmukaisesti päätetty Brysselissä. Tämän jälkeen jokainen myönnytys susien oikeuksia, ja maahanmuuttajia kohtaan saa aikaiseksi vain lisää ärtymystä.

  8. Tiina kirjoitti:

    ”miksi ei sitten musliminaisilla herra isä sentään voisi olla omia vuoroja. Perustele oikein hyvin, jotta ymmärrän, että ei käy laatuun muslimien oma vuoro (2,5 h kerran viikossa!!).”

    Siksi koska Suomen lain mukaan syrjintä on rikos. Lain mukaan ”ketään ei saa asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, USKONNON, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella”. Sen takia herra isä sentään musliminaisilla EI VOI OLLA OMIA vuoroja. Koska maassa eletään maan tavalla. Muslimeita ei kukaan estä tulemasta halliin milloin tahansa. Valkoisia kristittyjä estetään. Tässä on se pointti. Ei tämmöistä tule sietää omassa maassaan omilla veroilla maksetussa palvelussa! Ei vaikka eriarvoistava uimavuoro olisi vain vaikkapa yhden varttitunnin pituinen. Ei. Ei missään tapauksessa. Muslimit eivät tässä mielessä ole mikään ”oma ryhmä” kuten vaikka urheiluseura. Muslimit ovat USKONTO kuten kristitytkin. Jos muslimit perustavat vaikka Muslimien uimaseuran, on tilanne toinen. Että siksi ei.

  9. Manu kirjoitti:

    Sepes, miten niin minä en kannata periaatteellisista syistä tapahtuvaa toimintaa, kannatan, mutta siihenkin pätee tietyt säännöt.

    Eikö muka ole kysytty ihmisiltä haluavatko he joukkoonsa lisää maahanmuuttajia, kyllä on, mutta ne ihmiset jotka eniten valittavat eivät myöskään ota osaa mihinkään yhteiskunnalliseen toimintaan, kuten äänestämiseen. Maahanmuuttajien vastaanottaminen valtio, että kuntatasolla on nimenomaan mitä suurimmassa määrin poliittinen kysymys. Äänestäkää hyvät ihmiset ja sellaisia ehdokkaita, jotka eivät kannata maahanmuuttoa, edes sellaisessa määrin kuin Suomi nyt harjoittaa.

    Eiköhän uskonvapautta ja syrjintää/ tasa-arvoa säätelevä lainsäädäntö ja siihen liittyvä henki nyt kuitenkin ole tarkoitettu ihan aivan johonkin muuhun. Edelleenkin, kuten ciclista mainitsi, on uimahalleissa ja muuallakin yhteiskunnassa erilaisia eturyhmiä, joilla on omia vuorojaan tai jopa etuuksia milloin mihinkin yhteiskunnan tarjoamaan palveluun (eläkeläiset, koululaiset, varusmiehet, köyhät/rikkaat, …), on hiuksien halkomista tässä yhteydessä puhua uimahallivuoroista (ymmärtäisin, jos kyse olisi todellisen tasa-arvon polkemisesta). Elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa ja joudumme tekemään paljon kompromisseja henkilökohtaisella tasolla päivittäin.

    Itse kunnioitan lakia ja pidän siitä kiinni kynsin hampain, mutta kuten lainoppineet totevat: laki ei ole mitään, jos siinä ei tule esille myös kohtuus (tämä kohtuusperiaate on yhteiskunnassa tärkeä periaate). Alakulttuureita on aina ollut yhteiskunnassa, ne toimivat peilinä valtakulttuurille, en ymmärrä stalinistista ajattelutapaa, jonka haluatte yleistää yhteiskuntaamme. Minusta kyse joustamisesta ei ole laistamista jostakin ylevämmästä arvosta, jota te niin kiivaasti mainostatte. On leimallista, että nihilistisiä arvoja kannattava perussuomalainen, joka valitaan eduskuntaan, rikkoo juuri niitä perinteisiä arvojamme ja omia vaalilupauksiaan eli osoittautuu roistoksi(Toni Halme). Itse varoisin kaikkia niitä jeesustelijoita ja kovaan ääneen saarnaavia moralisteja, koska juuri heidän joukostaan löytyvät myös kaikkein suurimmat rosvot ja lainrikkojat (tämä on toteennäytetty koko ihmiskunnan historian ajan).

    Tiina ja sepes tunnettetko todellakin niin hyvin lainsäädäntöä, että voitte todeta em. uimahallivuorojen rikkovan lain henkeä, mikä on se lain henki, kertokaa jos osaatte.

  10. Ciclista kirjoitti:

    Miksi Tiina sitten naisilla on omia kuntosali yms. vuoroja? Ei kai siellä alasti olla.

    Sellaisia vuoroja tietyille porukoille voidaan myöntää ihan hakemuksesta. Vaikka 7-9 vuotiaiden tyttöjen ballerinakerolle. Mikä siinä on muka syrjintää?
    Olet aika pahasti hakoteillä, ja asiasta keskuteleminen on itse asiassa ihan turhaa.

  11. Art kirjoitti:

    Tämä rasittava hahmo Ciclista on esiintynyt ties kuinka monen bloginpitäjän pain in the ass’inä ties kuinka kauan. Pelkkä puppugeneraattori ja tuuleen huuteleva väsymätön riidanhaastaja. Ei kannata vaivautua vastaamaan hänelle yhtään mitään yhtään mistään. Hänen kanssaan keskusteleminen todellakin on turhaa.

  12. Ciclista kirjoitti:

    ”Art” taas on tyypillinen suomettajarotta. Aina veuhkaamassa eri mielistä olevien kanssa. Tunkee netin täyteen paskaa, jolla ei ole mitään relevanttia sanomaa. Ja sitten kuvittelee olevansa isänmaan asialla 😉

  13. Maria Lohela kirjoitti:

    Sinä Ciclista olet kyllä aika höpönassu pikku ukkeli.

  14. Art kirjoitti:

    ”suomettajarotta”…??? Google se on mainio vempain. Onko niin, että tuot lukuisissa blogeissasi varsin terveen näkemyksesi kanssaihmistä julki – asiantuntevasti, analyyttisesti, vastaansanomattomalla, etkä mitenkään pakko-oireisella tavalla – mm. tämän sivuston emännästä?

  15. Kareal kirjoitti:

    ”Miksi Tiina sitten naisilla on omia kuntosali yms. vuoroja? Ei kai siellä alasti olla.

    Sellaisia vuoroja tietyille porukoille voidaan myöntää ihan hakemuksesta. Vaikka 7-9 vuotiaiden tyttöjen ballerinakerolle. Mikä siinä on muka syrjintää?
    Olet aika pahasti hakoteillä, ja asiasta keskuteleminen on itse asiassa ihan turhaa.”

    Kai asia olisi paremmin hyväksyttävissä kantaväestön silmissä, jos joku muslimijärjestö ostaisi omilla rahoillaan vuoron uimahallista vain musliminaisten (tai -miesten) käyttöön. Tuskin siinä silloin olisi mitään nokankoputtamista. Se, mikä useita tahoja ärsyttää, on yhteiskunnan varojen käyttö tietyn uskontokunnan ennakkoluuloista johtuvien erityisjärjestelyjen kustantamiseen.

    Mikä estää musliminaisia uimasta tavallisten, ”vain naisille” tarkoitettujen, vuorojen puitteissa? Olisiko ennakkoluuloisuus?

  16. Ciclista kirjoitti:

    Ahaa! Kysymys siis onkin rahasta, ei enää uimahallivuorosta. Ja se rahahan oli rajallista. Kyllä muuten minun verorahoillani saa musliminainen tai -naiset käydä uimassa ihan niin monta kertaa kuin haluavat. Uiminen on hyvä harrastus!

  17. sepes kirjoitti:

    Vielä kommentti tuohon uimahallivuoro asiaan.

    Omat vuorot lapsille tai eläkeläisille ovat mahdollisia, koska lain mukaan erityisryhmille, kuten eläkeläiset voidaan järjestää oma ryhmänsä.

    Erityisen ryhmän määritelmä perustuu johonkin, johon henkilö ei pysty itse vaikuttamaan. Kukaan ei voi valita sukupuoltaan, ikäänsä eikä vammautumistaan. Näin on varmasi myös ajateltu lakia laadittaessa. Näiden ominaisuuksien perusteella tehtyjen ryhmien oikeudenmukaisuuden ymmärtää kyllä vähä-älyisempikin. Sen sijaan uskonto, jonka kuka tahansa voi valita vapaasti ja hänellä on tähän oikeuskin, ei voi olla perusteena palvelun saannille.

  18. Tiuskea Rakki kirjoitti:

    Tuo syrjintäkieltoargumentti on todella vaarallinen, ja koittakaapas tajuta se. Itse voitte joutua monoliittikulttuurivaatimusten kohteeksi ja jouduttekin koko ajan — hyvä esimerkki on RKP, joka aina toitottaa sitä, että ”koska ihmisiä ei voi asettaa eriarvoiseen asemaan *kielen* vuoksi”, kaikkien on oltava ruotsinkielisiä, jotta mielettömät kielivaatimukset eivät riko perustuslain syrjintäkieltoa.

    Laintulkintana tämä RKP:n sinänsä älytön veto on ihan identtinen tuon idean kanssa, että syrjintäkielto sanoo, että muslimien on oltava samassa altaassa muiden kanssa. Siis tietysti koko syrjintäkielto on hieman ongelmallinen filosofiselta kannalta, mutta se kai tarkoittaa lähinnä sitä, ettei lakipykälät yhteiskunnallisten normien soveltaminen sinällään koskevat ihmisiä yhdenvertaisesti. Se ei vielä tarkoita tosiaan sitä, etteikö esim. uimahallissa olisi naisten ja miesten puolta. Tämä on se ”hyväksyttävä syy”-peruste, joka kyllä periaatteessa neutraloi aina tarvittaessa koko pykälän. Meidän lainsäändäntömme on muutenkin täynnä tämmöisiä harkinnanvaraisia porsaanreikiä joilla päästään aina hankalista ristiriidoista eroon.

    Vielä jos mentäisiin enemmän RKP:n suuntaan, tulos kai olisi se, että kaikista on tultava muslimeja, jotta ihmisiä ei tarvitsisi syrjiä uima-altaassa uskonnollisin perustein… ehkä kuitenkin tehdään niin, että joustetaan nyt silloin, jos se voidaan tehdä ilman että itseen kohdistuu ihan kohtuuttomia mukautumisvaatimuksia…

  19. Kareal kirjoitti:

    ”Kyllä muuten minun verorahoillani saa musliminainen tai -naiset käydä uimassa ihan niin monta kertaa kuin haluavat. Uiminen on hyvä harrastus!”

    Voisitko Ciclista millään harkita tämän spämmäämisen lopettamista ja hyväksyä sen, että joillain on mielipiteillesi vastakkaisia argumentteja, ja ne voivat joskus olla omiasi paremmin perusteltuja? Toivon, että ainoastaan esität, mutta valitettavasti luulen, että olet aidosti todella naiivi ihminen.

    Miksi niille musliminaisille, joita varten erillinen vuoro on tehty, eivät kelpaa normaalit, vain naisille tarkoitetut vuorot? Miksi kristityt naiset eivät pääse uimaan musliminaisten sekaan? Kertooko tämä mielestäsi kyseisen kulttuurin suvaitsevaisuudesta ja yhteiskuntaa rikastuttavasta vaikutuksesta?

    Mikäli joku fasistinen nahkapää vaatisi verorahoilla kustannettavia ”vain valkoisille kristityille miehille” tarkoitettuja uimahallivuoroja, olisitko valmis suostumaan tähän? Jos perusteluna olisi, että tällaiset vuorot edesauttavat fasistien integraatiota yhteiskuntaan ja estävät heitä tekemästä pahojaan? Olisitko valmis rahoittamaan tällaisten ihmisten vuoroja yleisissä, kaikille tarkoitetuissa uimahalleissa, sillä perusteella, että ”uiminen on hyvä harrastus”?

  20. Ciclista kirjoitti:

    Jatketaampa rautalangan taivuttamista sepes -logiikalla.

    Mitä mieltä sepes on raskaana oleville naisille ja alkoholisteille järjestettävistä kunnallisista erityispalveluista? Raskaushan on pääsääntöisesti oma valinta kuten alkoholin käyttökin.

  21. Maria Lohela kirjoitti:

    Jopa vedit Ciclista niin alta riman että oksat pois…

    Raskaina oleville naisille tarkoitetut palvelut ovat kaikkien naisten käytettävissä.

    Alkoholisteille tarkoitetut palvelut ovat kaikkien alkoholistien käytössä.

    Nämä kaksi kunnallista palvelua eivät sen takia mitenkään liity tasa-arvoasioihin.

    Kehotan nimimerkkiä sepes olemaan vastaamatta sinulle.

    Mikäli kommentoit blogiini jatkossa, julkaisen vain sellaiset viestit missä näen olevan jotain järkeä.

  22. Paha mies Lausteelta kirjoitti:

    Jos uimahalli saa valikoida asiakkaansa (oletetun uskonnon perusteella), miksei ravintolakin sitten saisi?

    Joka perjantai 18-00, lauantai 00-04 sekä 18-00 ja sunnuntai 00-04 on sallittu pelkästään ei-muslimien sisäänpääsy. Ravikansanedustajat saadaan pidettyä poissa muutenkin kun laittaa lapun ”ei kansallispuvussa sisään”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *