Takaisin pääsivulle

28 marraskuu
2007

Terveisiä Varissuolta 28.11.2007

Kuluvan viikon Kulmakunta kolahti postiluukusta ja tekstiviestipalstalta löytyi taas kirjaimellisesti hyvin osuva mielipide:

”Olimme lauantai-iltana seitsemän maissa mieheni kanssa iltakävelyllä 15 vuotta kotikatunamme ollutta Kraatarinkatua. Nuorisotalon edessä lojui kuusi ulkomaalaispoikaa. Joku heistä heitti kiven mieheni selkään, onneksi ei osunut päähän, sillä kivi oli iso. Kymmenen vuotta sitten Varissuolla oli turvallista ulkoilla illallakin, mutta ei enää! Kotouttajat tms. opettakaa Suomen kulttuuria johon ei kivitys kuulu.”

Olen kuullut vastaavia kivityskertomuksia ennenkin. Ulkomaalaistaustaiset poikajoukot huvittelevat mm. paiskomalla kivillä ohikulkevia vanhuksia tai koiranulkoiluttajia koirineen. On vaikea keksiä syytä siihen miksi he tekevät näin. Joku ehkä kohauttaisi olkiaan ja sanoisi poikien olevan vain poikia. Ihmisten ärsytyskynnys on ilmeisesti kuitenkin laskenut, kun kokemuksista aletaan kirjoittamaan lehteen ja kommentti vieläpä julkaistaan. Kyse ei siis ole enää surullisesta yksittäistapauksesta. Jos tällaisesta väkivaltaan vivahtavasta häiriköinnistä on tullut ongelma Varissuolla, herää kysymys mitä ihmettä sille voidaan tehdä?

Mielipiteen kirjoittaja tuo esille oman 15 vuoden kokemuksensa, joka kertoo enemmän kuin mikään kaunisteltu tilasto tai uutinen: Varissuosta on hänen mielestään tullut taas turvaton. Lorvivat, pahatapaiset kakarat saavat ihmiset pelkäämään? Kuulostaa uskomattomalta, mutta on ilmeisesti totta. Yhtenä ratkaisuehdotuksena kirjoittaja perää suomalaisen kulttuurin opettamista ulkomaalaisväestölle. Aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, että mielestäni Turun ei pitäisi ottaa vastaan enää yhtään pakolaista tai turvapaikanhakijaa. En kannata ajatusta pelkästään taloudellisista syistä, vaan myös siksi että olemassa olevat resurssit on käytettävä täällä jo olevien opetukseen ja koulutukseen, jossa opetellaan tämän maan kieltä, tapoja ja kulttuuria. Mitä enemmän ulkomaalaisia yhteiskunnan tuilla eläviä Turkuun otetaan, sitä suuremmaksi kasvaa se joukko, joka jää joko omasta tahdostaan tai jostain muusta syystä normaalien arkielämän toimintojen ulkopuolelle. Yhteiskunnan maksukyky ei yksinkertaisesti riitä aloittamaan nollasta kaikkien tulijoiden kanssa, joista monet eivät saapuessaan osaa lukea tai kirjoittaa edes omaa kieltään. Toki on mahdollista lisätä opettajien, kurssien, koulutustarjonnan, erilaisten koulutuskeskusten ja koulujen määrää, mutta se kaikki maksaa. Niiden, jotka kannattavat monitaidottoman ulkomaalaisväestön määrän lisäämistä maassamme ja tässä kaupungissa, pitää vastata kysymykseen: mistä yhteiskunnan palvelusta juuri sinä olet valmis luopumaan, jotta rahaa vapautuu ulkomaalaisten ylläpitoon ja opetukseen?

Veroja ei voi loputtomiin korottaa, koska ennen pitkää maksajien mitta tulee täyteen. Jos jotain haluaa jostain on luovuttava. Kauniiden sanojen ja taivaanrannan maalauksen sijaan toivoisin maahanmuuttajien kotoutumisasioista päättävien keskittävän energiansa niistä huolehtimiseen, jotka jo ovat täällä. Maahanmuuttajien joukossa on varmasti myös niitä, jotka vilpittömästi haluavat oppia ja integroitua ja päästä töihin. Jos joukko päästetään kasvamaan hallitsemattomiin mittoihin, emme enää erota näitä jyviä akanoista.

Viime viikon kirjoituksessani lainasin myös varissuolaisen Kaija Hämälaisen sanoja. Myös tämän päivän Kulmakunnassa on hänen kirjoituksensa, samalla sivulla ulkomaalaisjengin kivitystarinan kanssa. Uudessa kirjoituksessaan Kaija puhuu kauniin sanoin Turusta ja sen kulttuuripääkaupungin statuksesta. Varissuolaisena Kaijalla on myös oma ideansa kulttuurikaupungin toteutusta ajatellen: ”Toteutuksen suunnittelun käynnistyessä haluan tarjota oman kaupunginosani pääomaa osaksi Turun kulttuurikaupungin teemaa. Voisimme kaupunkina tulla esille kulttuurin integraation onnistujana, mikä olisi uutta ainakin täällä Pohjoismaissa.”

Toisaalta Kaijan positiivista päättäväisyyttä on pakko ihailla, toisaalta ihmetellä sitä, onko mahdollista että hän näkee vain yhden puun, muttei metsää sen takaa. Kaijalla on todennäköisesti käsitys siitä, mikä on se Varissuon pääoma, joka voisi olla osa kulttuuripääkaupungin teemaa, mutta lukijalle hän ei edelleenkään sitä valota. Myös se kulttuuri, jonka integraatio on onnistunut jää kirjoituksesta epäselväksi lukijalle. Kaija ja muut monikulttuurisuudesta ja sen rikkauksista tarinoivat voisivat vetoavien adjektiivien sijaan keskittyä puheissaan faktoihin. Konkreettiset, käytännön elämästä löydettävät esimerkit toimivat paremmin kuin sadut.

1 kommentti artikkeliin “Terveisiä Varissuolta 28.11.2007”

  1. Ciclista kirjoitti:

    Oletko koskaan edes jutellut kotouttajien kanssa asiasta? Vai kirjoitatko vain huhupuheiden perusteella?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *