Takaisin pääsivulle

30 lokakuu
2007

Mistä maajusseille morsiamia

Katselin sunnuntai-iltana toisella silmällä Maajussille morsian -ohjelmaa kolmoselta. Olen sitä aiemminkin seurannut ja mielestäni se on ihan kiva sarja verrattuna moniin muihin tosi-TV-ohjelmiin. Maajussille morsian on hyväntuulinen ja leppoisa, ja mikä parasta, siinä saa katsella kauniita suomalaisia maisemia, joita on kuvattu kesän valossa. Sekös piristää syksyiltaa.

Maaseudulla kasvaneena olen saanut seurata monien maatilojen olemista, elämistä ja katoamista. Minun vanhempani ovat työskennelleet muilla aloilla, mutta naapurustossa oli useitakin maatiloja. Kotipihalta näin kesäisin laiduntavia lehmiä, pelloilla päristeleviä traktoreja ja kymmeniä latoja. Nykyisin ohi ajaa satunnainen traktori, lehmiä ei ole missään ja latoja pystyssä enää muutama hassu. Tiloja on toki jäljellä meidänkin seuduilla, mutta vain harvat pitävät lypsykarjaa. Monet keskittyvät viljelyyn ja hoitavat sen rinnalla muita sivubisneksiä. Maanviljelijän työlle on vaikea löytää tekijöitä.

Kun Suomi äänesti EU:sta vuonna 1994 olin teini, eikä asia olisi voinut vähempää kiinnostaa. Muistan kuitenkin että tunnelmat liittymistä kohtaan olivat aika negatiiviset. Pohjoisemman Suomen maanviljelypitäjät aavistivat vaikeuksia. Monenlaisia vaikeuksia on tullut ja EU-jäsenyys on vaikuttanut hyvin dramaattisesti maaseutuun, maaseutujen asukkaiden elämään ja tulevaisuuteen. Suomi on kuitenkin EU:n jäsen, enkä tiedä miten realistista on toivoa sen siitä irtautuvan kokonaan ainakaan lähitulevaisuudessa. Toivoisinkin, että nykytilanteessa meidän edustuksemme ja osallistumisemme EU:ssa olisi jämäkkää ja peräänantamatonta, sellaista edustamista jolla ajetaan Suomen etua eikä kenenkään muun. Suomalainen olemassaoloaan anteeksipyytelevä mentaliteetti ei ole toimiva väline EU:ssa, jossa on läsnä muita kansoja ja kulttuureeja, jotka ovat huimasti meitä rohkeampia ja räiskyvämpiä. Sellaiset saavat tahtonsa läpi, jotka uskaltavat vaatia. Uutiskuvat istunnoista jo kertovat jotakin: Etelä-Euroopan edustajat puhuvat kovaan ääneen ja lujalla äänenpainolla, puivat vaikka nyrkkiä sanojensa tehosteeksi. ”Minä puhun nyt!” – eikä heitä voi olla kuulematta. Suomen edustaja puhuu monotonisella ja rauhallisella äänellä kuin lukisi suoraan paperista (ehkä joskus tekeekin niin?). Kuka vain tietää että kuulijan huomio herpaantuu, kun kuultava ei osaa ottaa kuulijakuntaa haltuunsa. Suomi on pieni maa, joten en tiedä milllaiset mahdollisuudet hyvillä tai huonoilla edustajille on saada asioita ajettua, mutta siitä syystä Suomen pitäisikin kaikissa asioissa, joista aiheutuu meille jotain negatiivista, pistää yksinkertaisesti niin paljon kapuloita rattaisiin kuin mahdollista ja jarruttaa hankkeita ja muutoksia viimeiseen asti.

EU ei ole kuitenkaan Suomen maaseudun ainoa ongelma. Maanviljelijän ammatti elämäntyönä ei enää ole houkutteleva, eikä se sitä ole varsinkaan silloin jos vierelle ei ole löytynyt kumppania, joka jakaisi halun saada elantonsa karjankasvatuksesta tai viljelystä. Vaikka EU:sta seuranneita rasitteita ei maanviljelijöillä olisikaan, työn raskaus ja vaativuus olisi silti jäljellä. Moni ei koe sellaista aatteen paloa maanviljelyyn, että haluaisi sitoutua siihen. Elannon voi ansaita nykyisin niin paljon helpommalla. Myös maaseudulla kasvaneet naiset haluavat kouluttautua ja muuttavat opiskelujen ja töiden takia kaupunkeihin, kauas maalta. Kotitilaa jää ehkä jatkamaan veli, mutta mistä veljelle vaimo jakamaan arki ja kaikki arjen työt. Jos ei kumppania löydy, tilaakaan ei ennen pitkää ole. Suomessa on paljon poikamiehiä ja jonkin verran myös vastaavia naispuolisia henkilöitä, jotka ovat yksin jääneet hoitamaan suvulta perittyä tilaa. Kaikki eivät pääse televisioon etsimään itselleen sitä parempaa puoliskoa. Mikähän Suomen maaseudun tappaa – EU vai rakkauden puute?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *